Kiinalainen TCL on nopeasti saavuttanut vakaan markkina-aseman isojen televisioiden tarjoajana tv-malliensa hyvien ominaisuuksiensa ja aggressiivisen hinnoittelunsa ansiosta.
Testasimme hetki sitten QLED780-budjettimallia hyvin tuloksin, mutta kyseessä oli aika riisuttu perusmalli ilman paikallista himmennystä. Kalliimpi C765 – jota myydään Pohjoismaissa myös nimellä MQLED85 – on pykälää ylempänä laatutikkailla, sillä siinä on edistyksellisempi MiniLED-taustavalaistus. Se tarkoittaa huomattavaa eroa kuvanlaatuun. Televisio on saatavilla monessa koossa aina 55-tuumaisesta 98-tuumaiseen, ja me otimme testiin kokovalikoiman puolivälistä 75-tuumaisen version.
TCL C765/MQLED85
Tuntuu ehkä oudolta kutsua 75-tuumaista televisiota keskikokoiseksi, mutta kun testihuoneessamme on viime aikoina vieraillut liuta 98-tuumaisia jättiläisiä, tuntuu 75-tuumainen niiden rinnalla varsin helposti käsiteltävältä ja kompaktilta! Koko on passeli keskikokoisiin tv-huoneisiin ja olohuoneisiin, jossa istutaan noin kolme metrin etäisyydellä ruudusta.
TCL:n valikoimiin kuuluu monenlaisia LCD-malleja, jotka noudattavat periaatteessa samaa kaavaa: Google TV LCD-paneelilla, QLED-värisuotimella ja MiniLED-taustavalaistuksella, ja erot löytyvät lähinnä himmennysalueiden määrästä. Mitä enemmän ledejä, sen kalliimpi malli, mutta myös kuvanlaatu kohenee määrän mukana, kun tarkempi taustavalaistus tekee kontrastista vahvemman ja kuvasta terävämmän. Ja TCL:n mukaan LCE-televisiot kisaavat helposti OLED-televisioiden rinnalla, kunhan vain himmennysalueita on riittävästi!
Premium-malli C765/MQLED85 edustaa valikoiman kultaista keskitietä. Se on edullisempi kuin aiemmin testaamamme erinomaiset C855 ja X955 – ja ero niihin piilee nimenomaan himmennysalueiden määrässä.
Esimerkiksi nyt testaamassamme 75-tuumaisessa 75MQLED85-mallissa on 1 248 himmennysaluetta, kun taas samankokoisessa mutta kalliimmassa 75C855-mallissa niitä on 2 160. TCL ei mitenkään piilottele näitä tietoja spekseissään, joten ne on helppo tarkistaa.
Muotoilultaan MQLED85 muistuttaa kovasti muita TCL:n malleja. 75-tuumaisessa on helposti kiinnitettävä keskijalusta (98-tuumaisessa versiossa on kaksi jalkaa). Design on varsin niukkaa ja yksinkertaista, ja ruutu on hieman paksumpi kuin vaikkapa Samsung QN85D -mallissa, joten se erottuu seinälle kiinnitettynä enemmän.
Käyttö ja ominaisuudet
TCL MQLED85 on varustettu Google TV:llä, joka tunnetusti tarjoaa laajan valikoiman sovelluksia ja tuttuja toimintoja, kuten Google Assistantin, Chromecastin ja AirPlayn. Päävalikon voi räätälöidä antamaan katselusuosituksia juuri oman perheen makuun. Tv reagoi nopeasti kaukosäätimen käskyihin.
Liitäntävaihtoehdot ovat hyvät, mutta niissä on samat rajoitteet kuin monessa muussakin mallissa, eli vain kaksi neljästä HDMI-sisääntulosta tukee 4K-resoluutiota 120 Hz:n virkistystaajuudella. Samsung ja LG ovat jo jonkin aikaa tarjonneet edistyneemmät ominaisuudet kaikissa neljässä sisääntulossaan. Tilanne johtuu käytetystä piiristä, joten pitänee odotella vuoden 2025 malleihin, jotta TCL:kin pääse siirtymään 4K/120 Hz -tukeen kaikissa neljässä tulossa. Mutta ainakin TCL on pitänyt huolen siitä, että kolmas HDMI sopii ääniulostuloksi (HDMI eARC), joten pelikäyttöön jää sentään kaksi sisääntuloa.
Tv tukee hyvin eri formaatteja, kuten HDR10+:aa ja Dolby Visionia. Peliominaisuudetkin ovat hyvät, sillä tv:ssä on 144 Hz:n virkistystaajuus, VRR, FreeSync ja G-Sync sekä peliasetukset sisältävä Game Bar.
Kuvanlaatu
Hyvän kuvanlaadun avaintekijänä TCL näyttää pitävän MiniLED-tekniikkaa. TCL:n vuoden 2024 malleissa on uusi MiniLED-piiri, jonka pitäisi olla aiempia sukupolvia kirkkaampi ja energiatehokkaampi, mikä mahdollistaa useamman valonlähteen ja himmennysalueen käytön.
Ja sen kyllä huomaa, sillä MQLED85:n kirkkaus on loistava! Jopa hyvin valaistussa huoneessa keskellä kirkasta päivää on kuva erittäin kirkas ja selkeä ja kuin tehty urheilusta ja muusta viihteestä nauttimiseen.
Mittasimme TCL MQLED85:n kirkkaudeksi 10-prosenttisella kuva-alalla hieman yli 2 000 nitiä ja täydellä ruudulla 750 nitiä. Se on melkein yhtä hyvä tulos kuin kalliimmalla C855-mallilla ja lähes tuplasti OLED-televisioihin verrattuna! Valo jakautuu ruudulla tasaisesti eikä dirty screen -efektiä näy kuvan ollessa valkoinen. Täydellinen tv talven hiihtokisoja ajatellen!
TV onnistuu myös päinvastaisessa, sillä musta on todella hyvää. Niinpä kontrasti on erinomainen ja ero halvempaan QLED780/C655-malliin on tässä suuri.
HDR-formaatin elokuvat ja sarjat näyttävät luonnollisesti hyviltä MQLED85-mallilla erinomaisen kirkkauden ansiosta. Auringonvalo, räjähdykset ja ilotulitteet yötaivaalla näyttävät hienoilta. Halo-efektiä ja pientä varjostusta näkyy siellä täällä toisin kuin kalliimmilla, vieläkin useammalla himmennysalueella varustetuilla C855– ja X955-malleilla.
Loistavan kirkkauden ansiosta myös värintoisto on vivahteikasta ja vahvaa. Värintoisto vakuuttaa niin SDR- kuin HDR-tilassakin, vaikkakaan se ei ehkä ole yhtä studiolaatuista kuin parhailla. Esimerkiksi Sony Bravia 7 tarjoaa elokuva-asetuksella vielä neutraalimmat värit. Voi olla kannattavaa maksaa hieman ekstraa TCL:n television kalibroinnista.
Toinen seikka, jossa TCL jää jälkeen kovimmista kilpailijoistaan, on liikkeidentoisto. Nopeissa liikkeissä ja panoraamauksissa kuva saattaa välillä särkyä ja töksähdellä. Paikallinen himmennys vaikuttaa myös välillä laahaavan jäljessä, jolloin kuva muuttuu hiukan suttuiseksi. Tässä esimerkiksi Samsung QN85D onnistuu terävämmin.
Lisäksi on syytä mainita, että MQLED85:n katselukulma on melko kapea. Jos siis istuu leveän sohvan reunalla, on kuva huomattavasti haaleampi. Sama vaiva tosin on useimmilla taustavalaistuilla LCD-televisioilla.
Äänenlaatu
TCL MQLED on varustettu Onkyon 2.1-äänijärjestelmällä, joka koostuu pohjaan sijoitetuista stereokaiuttimista ja taakse piilotetusta bassokaiuttimesta. Äänenlaatu on ihan ok: puheentoisto on vahvaa ja selkeää, ja bassoa riittää musiikin ja ääniefektien toistamiseen. Television ääni on tavanomaista tv-laatua, joten useimmat lienevät kiinnostuneita panostamaan myös soundbariin, jolla äänenlaadun saa nostettua huomattavasti paremmaksi.
Yhteenveto
TCL MQLED85 liittyy TCL:n onnistuneiden LCD-mallien jatkumoon. Se muistuttaa selvästi edeltäjäänsä, MQLED80-mallia ja on suorituskyvyltään monessa asiassa lähes kuin kalliimpi C855. Ennen kaikkea tv:n kirkkaus ja kontrasti ovat huomattavasti paremmat kuin yksinkertaisemmissa LCD-televisioissa. Toisaalta markkinoilla on muutamia poikkeuksellisia kilpailijoita (kuten Samsung QN85D ja Sony Bravia 7), jotka tarjoavat vielä paremmat liitäntävaihtoehdot ja joissakin tapauksissa terävämpää kuvaa. Mutta ne eivät ole kaikissa kokovaihtoehdoissaan yhtä kilpailukykyisesti hinnoiteltuja. MQLED85 onkin hyvä ostos, jos haluaa budjettiluokkaa parempaa laatua törsäämättä kuitenkaan liikaa!