Kalifornialainen NZXT tunnetaan pääosin PC-kuorien, emolevyjen ja DIY-osien valmistajana, mutta viime vuosina merkki on laajentunut myös mainstreamin pariin ja alkanut valmistaa kuulokkeita ja näppäimistöjä. NZXT Function 2 on, ihan loogisesti, valmistajan toinen näppäimistö.
NZXT Function 2 on lähellä sanakirjamääritelmää näppäimistöstä: tarjolla on juuri ne näppäimet, jotka perinteisesti asiaan kuuluvat, ja juuri niillä paikoilla kuin kuuluukin.
Eikä siinä ole mitään vikaa, sillä on hyvä, ettei tarvitse käyttää omaa kaistaansa sen miettimiseen, mistä eri näppäimet löytyvätkään, olipa sitten kirjoittamassa raporttia tai tuhoamassa vihollisia 3D-pelissä. Tältä kantilta NZXT on todella yksinkertainen ja käyttäjäystävällinen, toisin kuin osa testin näppäimistöistä, joiden käyttö vaatii hieman totuttelua. NZXT toimii vain USB-C-kaapelilla, joten siinäkin pätee helppo plug-and-play-periaate.
Hivenen epäkiinnostavan ulkokuoren alla piilee melko edistyksellistä tekniikkaa. Kytkimet ovat optiset (NZXT Swift Optical), ja kytkeytymismatkan voi valita. Valinnanvaraa ei ole yhtä paljon kuin SteelSeriesillä, mutta pisteen voi valita 1–1,5 mm:n väliltä.
Kytkimet ovat vaihdettavat, joten ne voi halutessaan vaihtaa isompi- tai pienempivastuksisiin tai muuten erilaisiin. Valmiina asennettuna ovat lineaariset ja napsahtamattomat versiot, mutta pakkaukseen kuuluu kahdeksan lisäkytkintä, joilla voi kokeilla erilaisia tuntumia.
Näppäimistön päivitysnopeus yltää jopa 8 000 Hz:iin kuten Razerkin. Jos siis on hirvittävän näppäräsorminen ihminen, on tämä oiva vaihtoehto. Päivitysnopeus asetetaan NZXT CAM -ohjelmistolla. Ohjelmisto heijastelee NZXT:n taustaa DIY-yhteisön merkkinä. Käyttöliitymästä suurimman osan vie hallintapaneeli, ja PC-raudasta on näkyvillä paljon tietoa emolevyn ja näytönohjaimen nopeuksista ja lämpötiloista.
Asetukset tuntuvat päälle liimatuilta jälkilisäyksiltä – ohjelma ei itse asiassa edes tunnistanut NZXT Function 2:a!
Yhteenveto
NZXT Function 2 näyttää halvalta perusnäppäimistöltä, mutta tylsän ulkoasun alla piilee joka nörtin unelmateknologiaa ja todella edistykselliset kytkimet. Plussaa edullisesta hinnasta, mutta pieni miinus ohjelmiston keskeneräisyydestä.
Ääni & Kuva kiteyttää
8 000 Hz:n päivitysnopeus. Optiset kytkimet, joiden kytkeytymismatkaa voi vaihtaa. Todella hyvä hinta. Ei kovin tyylikäs. Ohjelmisto ei tunnistanut näppäimistöä.
Hinta: 150 €
Faktat
- Kytkimet: NZXT Swift Optical
- Kytkeytymispaino: 40 g
- Kytkeytymismatka: 3,5 mm, vaihdettavissa 1–1,5 mm
- Tyyppi: Lineaarinen, ei napsahda
- Päivitysnopeus: Jopa 8 000 Hz
- Kestävyys: 100 miljoonaa klikkausta
- Ohjelmisto: NZXT CAM
- Valot: RGB, jokaisella näppäimellä omansa
- Liitännät: USB-C
- Mitat/paino: Ei ilmoitettu