Jabra Elite Active 4:n käyttöönotto sujuu juuri niin helposti kuin toivoinkin. Lataan Jabra Sound+ -sovelluksen ja ottaessani kuulokenapit kotelostaan ne ilmaantuvat puhelimen näytölle. Tarvitsee vain klikata yhdistämiskäskyä ja homma on hoidettu. Ihanan helppoa!
Sovelluksen aivan erinomainen Quick Start Guide opastaa kuulokkeiden käyttöön kuvien ja lyhyiden mutta informatiivisten tietojen kera.
Jabra Elite 7 Activen käyttöönotto
Päästäkseni alkuun kuulokkeiden kanssa, pyytää ääni painamaan nappia kuulokenapista. Olen ensin varsin hämmentynyt tästä pyynnöstä, sillä en tunne mitään paineltavaa nappia. Sitten tajuan, että kuulokenapin koko litteä pinta on ohjausnappi, mikä on teoriassa hyvä idea mutta käytännössä ei toimi kovin hyvin. Nappia pitää painaa todella lujaa, jotta se reagoisi, joten koko kuuloke työntyy syvemmälle korvaan joka kerta, kun haluaa aloittaa tai pysäyttää soiton.
Harmillisesti painalluksille ei voi määrittää toimintoja itse, enkä tunnu koskaan muistavan, pitikö painaa oikeaa vai vasenta kuulokenappia, ja tarvittiinko yksi vai kaksi näpäytystä. Korvani protestoivat väkivaltaista naputtelua vastaan, joten päädyn ohjaamaan kuulokkeita vain sovelluksen kautta.
Onnistun oppimaan sen, että painamalla kerran vasenta kuulokenappia voi vaihtaa vastamelun (ANC) ja HearThrough-ympäristöäänten välillä. Sovelluksesta voi määrittää, kuina paljon ulkopuolisia ääniä haluan päästää läpi jälkimmäisellä toiminnolla, ja molemmat saa sovelluksesta laitettua myös pois päältä.
Vastamelu toimii todella hyvin, ja vaikka Elite 7 Active suoriutuu tuulen kohinasta ja muusta hälystä hieman paremmin, ei Elite 3 Activen vastamelussa ole valittamista. Ulkona kuulen lintujen sirkuttavan ja liikenteen hälyä, mutta ei häiritsevissä määrin. Sisällä kuulokkeet onnistuvat vaimentamaan seurankipeiden kissojeni mourunan, ainakin silloin, kun ne ovat toisessa huoneessa…
Lue myös: Jabra Elite 7 Pro – Edistykselliset kuulokkeet
Jäin kaipaamaan ääntä, joka kertoisi, milloin vastamelu on päällä tai pois. Valinnan vahvistaa vain äänimerkki, mutta lyhytmuistisena ihmisenä en koskaan tiedä, kumpi ääni tarkoittaa kumpaa. Tavallaan pikkuasia, mutta arvostan kyllä puhevahvistusta silloin, kun sellainen löytyy.
Pidän äänikirjojen kuuntelusta, ja kamalinta on, jos kuulokkeet alkavat varoittaa akun loppumisesta kesken jännittävän kohdan. Jabra Elite 4 Active -kuulokkeita voi käyttää myös monona, jolloin toista kuulokenappia voi käyttää toisen latautuessa kotelossa. Mono-toiminnon saa myös pois päältä, jos haluaa mieluummin musiikin pysähtyvän, kun toisen kuulokkeen ottaa korvasta.
Äänenlaatu
Treenatessa tykkään kuunnella piristävää ja voimaannuttavaa musiikkia. Minun kohdallani se tarkoittaa yleensä poppia ja rockia. Ennen testilenkille lähtöä istun hetken kirjoittamassa ja laitan jo valmiiksi treenisoittolistani soimaan. Kun Volbeatin For Evigt alkaa soida, tunnen niskavillani nousevan pystyyn. Elite 4 Activen äänentoisto ei toki ole parasta koskaan kuulemaani, mutta selvästi kuulokkeet pitävät Volbeatista yhtä paljon kuin minä, mikä on jo hyvä lähtökohta.
Treenisoittolistani pysyvä elementti on Rammsteinin Du Hast. Koska jumitan helposti aina vain saman musiikin kanssa, käyn katsomassa Spotifyn tämän hetken suosituimmat kappaleet. Tyttäreni ansiosta tiedän heti toisena olevan Harry Stylesin, joten lisään As It Was -kappaleen listalle.
Sovelluksessa on kuusi ääniprofiilia: Neutral, Bass Boost, Smooth, Speach, Treble Boost ja Energize. Halutessaan valmiita asetuksia voi näpelöidä paremmiksi. Kokeilen eri asetuksia erilaisten kappaleiden kanssa. Voisi luulla, että jo valmiiksi iskevä rock kuulostaisi vielä paremmalta Bass Boostin kanssa, mutta minusta lisäbasso on vähän liikaa ja hävittää kappaleiden vivahteet vaimentaessaan diskanttia ja keskirekisteriä. Sovelluksessa on mahdollista myös tehdä aivan oma profiilinsa, jonka saa tallennettua.
En löydä kappaletta, jonka kanssa Smooth-asetus toimisi, sillä se tuntuu tekevän kaikesta sulkeutunutta, luonnotonta ja kummallista.
Energize-asetuksella bassoa on enemmän kuin Neutralilla, mutta se ei vaimenna muita rekistereitä samalla tavoin kuin kuten Bass Boost. Jos käyttäisin vain yhtä asetusta kaikkeen, valintani olisi Energize.
Puhelut
Kuulokkeet on varustettu neljällä tuulisuojatulla mikrofonilla. Soitan pari puhelua ulkosalla, ja vaikka puheluista saa melko hyvin selvää, on selvää, että lupaus tuulen vaimenemisesta on liioiteltua. Sisätiloissa puhelut toistuvat erinomaisesti.
Yhteenveto: Jabra Elite 4 Active
Jabra Elite 4 Active on testin edullisin kuulokemalli, joka pärjää silti kisassa hämmästyttävän hyvin. Uskon kuulokkeiden istuvan suurimmalle osalle mainiosti, ja vaikka vastamelu tai äänenlaatu eivät ole parasta kuulemaani, toimivat molemmat riittävän hyvin. Jos kuitenkin haluaisi ohjata kuulokkeita sovelluksen sijaan fyysisesti, voi olla järkevää harkita jotakin muuta mallia. Ohjausnapit eivät ole näppärimmästä päästä, eikä toimintoja voi määrittää itse.
Myös tässä testissä
JBL Reflect Aero
Vähän vaisu
Aero on edullisempi kuin testin toinen JBL-malli. Onkohan se hyvä vai huono asia?
Adidas FWD-02 Sport True
Loistava istuvuus, mutta ei muuta
Adidas on muotoilultaan onnistunut kuulokemalli, jonka kehittelyssä luovuus on virrannut – paikoin ehkä liikaakin.
JBL Reflect Flow Pro
Isoille korville
JBL osallistuu testiin kahdella kuulokemallilla, joista Flow Pro on koko kisan kallein.
Sennheiser Sport True Wireless
Mahtava ääni, mutta kirveellä muotoiltu
Sennheiser ei ole mikään aloittelija kuulokemaailmassa, mikä näkyy tässäkin testissä. Mutta riittääkö se voittoon?
Jabra Elite 7 Active
On hyvä!
Testin kalleimmilla kuulokkeilla on paljon todistettavaa.