TAB7908 on Philipsin uutuusmalli, jonka muotoilu on mukavan linjakas ja kompakti. Soundbar tukee Dolby Atmosta ja DTS:X:ää. Pakettiin kuuluu myös langaton subwoofer.
Philips TAB7908
Philips TAB7908 on tyylikäs soundbar viistettyine päineen ja tummine kangaspäällyksineen. 5.1.2-konfiguraatio koostuu etu- ja korkeuskanavista, keskikanavasta sekä sivuille sijoitetuista diskanttielementeistä.
Iso ja selkeä lednäyttö kertoo volyymin tason sekä valitun ääniasetuksen ja audioformaatin. Näytön kirkkautta voi säätää, ja sen saa myös kokonaan sammutettua.
Philipsin soundbarissa on HDMI eARC -sisääntulo, optinen sisääntulo ja Bluetooth-yhteys, mutta ei wifiä. Ylimääräinen HDMI on kätevä, jos omistaa useamman videolähteen tai vanhemman television, joka ei tue uusimpia audioformaatteja.
Philips TAB7908:n äänenlaatu
Philipsin menestys soundbar-vertailuissa on ollut melko vaihtelevaa, joten oli jo aikakin saada jotakin uutta testattavaa. TAB7908 ei tuota pettymystä: nyt Philips on tehnyt soundbarin, jonka ääni on oikein vaikuttava kokoonsa nähden.
Äänikuva on iso ja ilmava, ja soundbar soittaa lujaa ja puhtaasti. Dynamiikat tekevät vaikutuksen, ja Länsirintamalta ei mitään uutta -elokuvan alkukohtauksen laukausten meri kuulostaa pelottavan todentuntuiselta, Subwoofer tujuttaa menemään uskottavaa syväbassoa, mikä saa koko huoneen värähtelemään.
Keskirekisteri sen sijaan jää vähän ohueksi ja sulkeutuneeksi, eikä Drive to Survive -sarjan dialogi toistu niin selkeästi kuin toivoisimme.
Musiikki
Philipsin hyvät puolet kuuluvat myös musiikkia toistaessa. Ääni on iso ja täyteläinen tavalla, johon soundbar ilman subwooferia ei pysty. Väkevä bassontoisto luo hyvän pohjan musiikille aina hiphopista klassiseen.
Tässäkin keskirekisteri jää vajavaiseksi, eikä laulu tee niin suurta vaikutusta kuin yleensä.
Petra Marklundin Händerna mot himlen ei soi niin lämpimänä ja läsnäolevana kuin mihin olemme tottuneet. ”Kananliha jäi ilmaantumatta”, Geir kirjaa tunnelmiaan.
Basso ei ole tarkimmasta päästä, ja joissakin tapauksissa se soi liiankin lujaa. Säädimmekin subwooferia kaukosäätimellä pari pykälää pienemmälle. Infected Mushroomin I Wish (Skazi Edit) -kappaleen nopeat ja kovat teknobassorytmit tuottavat subwooferille haasteita.
Yhteenveto
Philips tarjoilee isoa äänikuvaa, hyvää surroundia sekä vahvaa syväbassoa. TAB7908 soittaa lujaa ja puhtaasti, ja toimii myös eri musiikkigenrejen kanssa hyvin. Plussaa myös todella selkeästä näytöstä. TAB7908 ei ole täydellinen, mutta selkeä parannus Philipsin aiempiin malleihin, ja oikein hyvä ostos tässä hintaluokassa.
Myös tässä testissä
Sony HT-A3000
Paras bassoton soundar?
Sonyn soundbar kuulostaa hyvältä omillaankin, mikä onkin hyvä, sillä merkin subwoofer on varsin kallis lisävaruste.
Sonos Beam (Gen 2)
Edelleen luokkansa paras
Olemme pitäneet Sonos Beamia jo pitkään parhaana kompaktina soundbarina. Miten Gen 2 pärjää uusia kilpailijoita vastaan?
TCL P733W
Odotettua parempi
TCL P733W on varsin edullinen, mutta onnistuu silti yllättävän hyvin.
Yamaha SR-B40A
Latteaa sointia
Yamaha SR-B40A hämmästytti testaajat – mutta valitettavasti vain ei positiivisessa mielessä.
Samsung HW-Q610C
Muhkeaa leffaääntä edullisesti
Samsungin kompakti soundbar kuulostaa hintaansa nähden yllättävän suurelta.