Viime vuosien keittiöhitti on ollut airfryer – ja ylivoimaisesti. Pieni kiertoilmakypsennin lämpenee nopeasti, kypsentää ruuan nopeammin matalammassakin lämpötilassa ja energiatehokkaammin kuin tavallinen uuni. Miinuspuolena on tietysti se, että koska kyseessä on tavallista uunia huomattavasti pienempi laite, ei airfyerissa mahdu kokkaamaan kovin suuria aterioita.
Toki markkinoilla on jättikokoisiakin airfryereita, joihin saa tungettua uunivuoan tai kokonaisen pakastepizzan. Mutta silloin kokoluokkakin alkaa lähennellä perinteistä uunia. Jos kokkaa jotain pienempää, tuntuu turhalta lämmittää niin suurta alaa.
Onneksi tässäkin on olemassa kultainen keskitie, nimittäin kahdella paistokorilla varustetut airfryerit. Joissakin malleissa korit ovat samankokoiset, jolloin voi valmistaa samanaikaisesti kaksi eri lämpötilaa ja kypsennysaikaa vaativat ruokaa. Vertailun perusteella fiksuimmaksi ratkaisuksi osoittautui kuitenkin joustava malli, jossa väliseinän voi irrottaa ja tarpeen mukaan käyttää airfryeriä yhtenä jättikokoisena mallina.
Multitasking-kokkailua
Kahden korin käyttäminen ei ole sen monimutkaisempaa kuin tavallisenkaan airfryerin. Suurin ero on siinä, että ennen lämpötilan ja kypsennysajan valintaa on valittava, kumpaa koria tarkoittaa. Joskus haluaa ehkä käyttää samaa asetusta molemmissa, jolloin asetukset voi onneksi kopioida, joten niitä ei tarvitse naputella kahta kertaa peräkkäin.
Näppärintä on kuitenkin synkronointitoiminto, jollainen löytyi kaikista vertailun malleista. Sillä ratkeaa eri kypsennysaikojen vaatimien ruokalajien ongelma. Ajastimen käyttämisen sijaan voi siis vain painaa sync-nappia, jolloin lyhyemmän kypsennysajan kori odottelee toisen kypsennystä niin, että molempien sisällöt valmistuvat samaan aikaan. Ei ehkä mikään mullistava juttu, mutta silti asia, joka arjessa jaksaa ilahduttaa. Että joku on ajatellut näin fiksusti!
Sopivan airfryerin valinta
Testatessamme tavallisia kiertoilmakypsentimiä annoimme yleisiä vinkkejä sopivan airfyerin valintaan. Laitteen valinnassa kannattaa huomioida helppokäyttöisyys, tehokkuus ja lämpötilan vakaus. Näitä ominaisuuksia on kaupassa toki hankala päätellä, mutta testejä lukemalla nekin selviävät. Kun on ostamassa kahden korin mallia, on tärkeintä valita sopivan tyyppinen ja -kokoinen malli. Eli sopiiko itselle parhaiten malli, jossa on kaksi samankokoista koria, erikokoiset korit vai joustava väliseinäkkeellinen malli.
Testistä
Jokaista vertailun airfyeriä käytettiin tavalliseen ruuanlaittoon viikon ajan. Näin laitteiden käytöstä ja äänitasosta sai hyvän käsityksen. Valmistin kaikissa joitakin samoja ruokia, jotta vertailu oli helpompaa: pekonia, kananmunaa, leivitettyä kalaa, ribsejä ja tietenkin pakasteranskalaisia. Mittasin, miten nopeasti laitteet lämpenivät 180 asteeseen sekä sitä, kuinka vakaasti ne pitivät valitun lämpötilan. Lämpötilan tarkkailuun käytin Weber Connect Smart Grilling Hubia, jossa on kaksi lämpötila-anturia ja joka näyttää lämpötilavaihtelut käyränä.
Cosori Dual Blaze TwinFry
Käytännöllinen ja luotettava
Cosorin iso ja joustava airfryer on suurimmaksi osaksi oiva laite.
OBH Nordica Dual Easy Fry & Grill XL
Tuplasti koreja, tuplasti ongelmia
Dual Easy Fry & Grill olisi voinut olla loistava, mutta kummallisten valintojen vuoksi se on lähinnä turhauttava.
Philips 3000 Series Dualbasket NA352/04
Melkein mitalisijoilla
Kaiken kaikkiaan Philipsin airfryer on erinomainen, mutta muotoilunsa puolesta se ei sovi kaikille.
Wilfa Dual Zone AF-2X50DUAL
Tilava mutta epäluotettava
Wilfan airfryerin lukuisat pikkuviat laskevat kokonaisvaikutelmaa.
Ninja Foodi FlexDrawer Airfryer AF500EU
Luotettava airfryer
Ninjan airfryer poikkeaa joukosta tarjoamalla vanhat kunnon ohjausnapit kosketusnäytön sijaan, mikä tekee siitä muita käytännöllisemmän ja helppokäyttöisemmän.