TCL tunnetaan ehkäpä parhaiten valtavista ja kivan hintaisista televisioistaan, mutta vuosien varrella merkki on tehnyt myös soundbareja. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Ray Danz, ja nyt testattavat uutuudetkin muistuttavat sitä jonkin verran. Sekä Q75H että Q85H ovat langattomalla subwooferilla varustettuja soundbareja, joiden ainoa ero on siinä, että Q85H myydään langattomien takakaiuttimen kanssa 7.1.4-kanavaisena järjestelmänä, kun taas Q75H on 5.1.2-kanavainen. Jälkimmäinen pärjää testissämme paremmin, kun ottaa huomioon laitteiden hinnat.
TCL Q75H/Q85H
Kun TCL:n kaiuttimen purkaa pakkauksesta, näemme heti, että kyseessä on hyvin tehty ja tyylikäs soundbar. Kiiltävä pinta voi tosin aiheuttaa joissakin huoneissa ikävää heijastelua.
Liitännöissä on tarjolla kaksi HDMI-sisääntuloa ja musiikintoistoon Bluetoothin lisäksi AirPlay, mistä plussaa. Chromecastia ei kuitenkaan ole, saati Spotify Connectia tai Tidal Connectia.
Toisin kuin LG, TCL on pitänyt huolen siitä, että budjettia riittää myös kunnon näyttöön, josta näkee valitun asetuksen ja äänitulon. Laitetta ohjataan mukana tulevalla kaukosäätimellä, mutta TCL:llä on myös sovellus.
Äänenlaatu
Sointi on valtava. TCL:n Ray Danz -tekniikka akustisilla heijastimilla luo lavean ja ilmavan äänikuvan ihan omillaan. Netflixin Arcane-sarjassa saamme hyvän tuntuman huoneesta, jossa toiminta tapahtuu. Puhe sijoittuu äänikuvaan hyvin, joskin se tuntuu välillä sulkeutuneelta Samsungiin verrattuna. TCL:n sointia voi kuitenkin hienosäätää esimerkiksi puheenvahvistustoiminnolla.
Soinniltaan TCL vetoaa kuulijoihin, jotka arvostavat vahvaa, täyteläistä ja kovaa ääntä.
The Harder They Fall -länkkärissä tapahtuu paljon, ja Dolby Atmos pääsee siinä oikeuksiinsa. Laukkaavat hevoset jylisevät ympärillämme, ja täyteläinen basso sekä kuuluu että tuntuu. Myös revolverikaksintaistelut toistuvat mahtavan väkevästi.
TCL:n kokonaisuuden subwooferia voi kuvailla ehdaksi pedoksi niin hyvässä kuin pahassa. Bassoa on paljon – niin paljon, että parketti natisee ja verhot väpättävät – mutta basso ei integroidu kovin hyvin soundbarin äänen kanssa. Se elää omaa elämäänsä ja voi tuntua aika sekavalta ja hallitsemattomalta. Kun subwooferin volyymia laski, tuntui basso solahtavan paremmin muuhun äänikuvaan.
Myös musiikkia kuunnellessa basso tuntui olevan vähän irrallaan. Etenkin AirPlaylla soitetun musiikin ylä-äänistä puuttuu ilmavuutta. Sointi ei koskaan ole niin avointa ja ilmavaa kuin vaikkapa Samsungin verrokilla.
Q75H-versio tarjoilee kunnollista surroundia omillaankin, ja kun mukaan ottaa takakaiuttimet Q85H-mallin tapaan, emme oikeastaan huomaa eroa. Q85H toimii paremmin isommassa huoneessa, jossa kaiuttimien ja seinien väliin jää riittävästi tilaa, mutta ne eivät tuo juuri mitään lisää tilanteeseen, jossa istutaan suoraan television edessä. Q75H on meistä omillaankin niin hyvä, ettei takakaiuttimista maksettava 250 euron lisähinta tunnu järkevältä.
Yhteenveto
TCL Q75H yllättää isolla ja vaikuttavalla surroundillaan, jonka se onnistuu luomaan hyvin ilman takakaiuttimiakin. Malli onkin parempi ostos kuin takakaiuttimilla varustettu, kalliimpi Q85H. Subwoofer on vahva mutta ei integroidu soundbarin sointiin täydellisesti, ja ylä-äänistä puuttuu hieman ilmaa ja vivahteikkuutta. TCL Q75H on fiksu valinta, kun haluaa tehokasta surroundia täyttämättä olohuonetta kaiuttimilla.
Myös tässä testissä
Samsung HW-Q710D
Uskottavaa elokuvaääntä
Samsung HW-710D on melko pieni ja kompakti soundbar, mutta äänessä riittää silti voimaa.
LG NS70TY / NS70TR
Lupaavaa kehitystä LG:ltä
LG:n uusi soundbar on räätälöity merkin omille televisioille ja on parhaimmillaan takakaiuttimien kanssa.