Älykoti Autot Hi-fi Kaiuttimet Kotiteatteri Kuulokkeet Mobiililaitteet Tekniikka Tietokoneet & oheislaitteet TV Valokuvaus & video
BLACK WEEK! 70 % alennus LB+ -tilauksesta

Uutinen

Ilo irti soundbarista

Oletko juuri ostanut uuden soundbarin? Näillä vinkeillä soundbarin käyttöönotto sujuu kuin tanssi.

/ 10.12.2022 - 07:00
Ilo irti soundbarista

Soundbarin avulla on helppo parantaa television ääntä, mutta ensin on vältettävä pari sudenkuoppaa. Kokosimme vinkit siihen, miten uudesta soundbarista saa parasta mahdollista ääntä! 

1. Sijoita soundbar oikein televisioon nähden

Soundbar kannattaa sijoittaa vaakaan television lähelle. Oleellisinta on saada kuvan ja äänen välinen yhteys toimimaan uskottavasti. Koska kaiutin toistaa puheen ja kaiken muunkin ruudulla näkyvän, on tärkeää, että ääni tuntuu sijoittuvan oikein kuvaan nähden. (Tämä saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta olemme nähneet vuosien varrella soundbareja asennettavin mitä kummallisimmilla tavoilla!)

Samalla on pidettävä huoli siitä, ettei kaiutin tule LIIAN lähelle. Se ei esimerkiksi saa peittää kuvaa tai jäädä ruudun reunan alle, jolloin ääni ei pääse suuntautumaan oikein.

Yleisesti ottaen soundbarin ympärille on hyvä jättää hiukan vapaata tilaa, jotta ääni pääsee kulkemaan esteettä.

Saattaa tuntua houkuttelevalta piilottaa soundbar kaappiin tai kirjahyllyyn, mutta on hyvä pitää mielessä, että se saattaa vaikuttaa sointiin. Etenkin yläkaiuttimilla tai sivuille suunnatuilla kaiuttimilla varustetuissa malleissa kannattaa huomioida, ettei kaiuttimen yllä tai vieressä ole esteitä. Jos nämä kanavat peittää, jää surround vaillinaiseksi.

Luontevin paikka soundbarille onkin tv-tasolla tai seinään kiinnitettynä suoraan ruudun alla, mutta ei kiinni televisiossa.

Jos soundbarin mukana tulee subwoofer, sen ihanteellisin paikka on lattialla televisiota lähimpänä olevassa nurkassa. Mahdolliset takakaiuttimet sijoitetaan kuuntelupaikan eli sohvan vasemmalle ja oikealle sivulle, yleensä korvan korkeudelle tai hieman ylemmäs.

Family Lifestyle2 Large
Soundbar on yleensä suunniteltu makaamaan tasolla television edessä tai alla, kuten kuvassa. Kuva: Sony

2. Valitse liitäntä television mukaan (HDMI ARC/eARC)

Television ja soundbarin väliseen kytkentään on useita vaihtoehtoja: HDMI- tai optinen kaapeli tai langaton Wi-Fi- tai Bluetooth-yhteys. Paras äänenlaatu saadaan HDMI-kaapelia käyttämällä.

Jos tv on varustettu HDMI ARC:lla (Audio Return Channel eli äänenpalautuskanava), suosittelemme käyttämään sitä. Sillä äänenlaatu on kaikkein paras ja uusimmille surround-formaateille, kuten Dolby Atmokselle löytyy tuki, ja volyymia voidaan säätää television kaukosäätimellä.

Uudemmat televisiot ja soundbarit tukevat HDMI eARC (e = enhanced), joka tarjoaa leveämpää kaistaa ja vieläkin parempaa ääntä.

HDMI eARC scaled
HDMI eARC tarjoaa parhaan mahdollisen äänensiirron tv:n ja soundbarin välille. Kuva: Audun Hage

3. Tarkista ääniasetukset sekä televisiosta että soundbarista

Jos on yhdistänyt kaiuttimen HDMI ARC:n kautta, voi olla tarpeen muuttaa television ääniasetuksia. Jos asetuksista löytyy HDMI ARC/eARC -kohta, se valitaan.

Samsung soundbar setup scaled 1
Valitse television asetuksista käytön mukaan HDMI ARC tai HDMI eARC sekä Dolby Atmos. Kuvassa Samsungin tv:n valikko. Kuva: Audun Hage

Soundbarissa itsessään voi olla erilaisia ääniasetuksia, säätömahdollisuuksia ja esimerkiksi taajuuskorjain, joiden avulla soinnin saa muokattua mieleisekseen. Usein elokuvien kanssa parhaiten toimii niille räätälöity asetus, kun taas televisio-ohjelmille tarkoitettu asetus sopii parhaiten puhe- ja uutissisällöille.

Jos taas ei halua häiritä nukkumaan menneitä lapsia tai valittavaa naapuria, voi valita yöasetuksen, joka vahvistaa puhetta mutta vaimentaa kovia äänitehosteita, kuten laukauksia ja räjähdyksiä, joissa on paljon bassoa.

4. Onko soundbarissasi huonekorjaus? Käytä sitä!

Huoneissa on eroja: koko, muoto ja kalustus vaikuttavat akustiikkaan ja sitä kautta kaiuttimien ääneen. Tästä syystä moniin uusiin soundbareihin on integroitu huonekorjaus, joka mittaa huoneen akustiikan ja mukauttaa soinnin siihen.

Esimerkiksi Sonos TruePlay on tällainen palvelu, joka vaatii iPhonen mikrofonia mittaamiseen. Joissakin soundbareissa voi olla sisäänrakennettu tai mukana tuleva mikrofoni samaa tarkoitusta varten.

Suosittelemme aina käyttämään huonekorjausta, mikäli sellainen on tarjolla. Silloin voi käyttää kalibroitua ääntä lähtökohtana, jota voi sitten hienosäätää oman maun mukaiseksi.

5. Haluatko vieläkin parempaa ääntä? Tarkista laajennusmahdollisuudet

options Large
Sony HT-A5000 toimii hyvin yksinäänkin, mutta on laajennettavissa SA-SW3-subwooferilla ja langattomilla SA-RS-takakaiuttimilla. Kuva: Sony

Useimmat soundbarit ovat valmiita kokonaisratkaisuja, mutta osa valmistajista tarjoaa myös laajennusmahdollisuuksia. Tavallisimpia ovat langattomat subwooferit ja surroundia tehostavat takakaiuttimet. Ne myydään usein erikseen. Jos on siirtämässä soundbarin suurempaan tilaan tai haluaa vain isompaa surroundia, voi lisäkaiuttimilla järjestelmän laajentaminen olla fiksu ajatus!

Jäikö jokin vielä askarruttamaan? Millaisia kokemuksia sinulla on soundbarin käyttämisestä? Kysy tai kerro kommenteissa!

Audun Hage
(s. 1981): Toimituspäällikkö. Audun palkattiin LB-toimitukseen 2004, ja hän on ollut mukana kehittämässä LB:n printtiä ja verkkosivustoa. Laatutietoinen Audun tunnetaan erittäin herkkäkorvaisena ja tarkkasilmäisenä journalistina, joka vastaa LB Ääni & Kuvan televisiotesteistä ja tarkistaa toimituspäällikkönä kaikkien muidenkin toimittajien artikkelit.

2 ajatusta aiheesta “Ilo irti soundbarista”

  1. Pekka Simonen

    Moro
    Tässä olen jo pitkään miettinyt soundbarin hankkimista.
    Nyt houkuttelee vielä enemmän, kun luin Tidalin Master Audio formaatista ja Dolby Atmos audiosta. Minulla on LGn televisio, joten luonnollisesti olen kiinnostunut LGn soundbar ista. Kysyisinkin miten soundbar toistaa musiikkia, kyseisiä formaatteja hyvin/huonosti, erittäin hyvin /erittäin huonosti?
    – Pekka

    1. Nora Tamminen

      Hei Pekka! Jutun kirjoittanut Audun kertoo, että vaikka LG tekee upeita televisioita, ei toimitus ole ollut yhtä vaikuttuneita heidän viimeaikaisista soundbareistaan kilpakumppaneihin verrattuna, kuten voit lukea uusimmasta soundbar-vertailusta. LG on nyt julkaissut uuden kompaktin SC9S-soundbarin, joka on tulossa pian testiin. Pysy siis kuulolla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hanki vapaa lukuoikeus kaikkiin artikkeleihin.

Hanki vapaa lukuoikeus kaikkiin artikkeleihin.

Ääni & Kuva
Scroll to Top