Jeff Bezosin taskut ovat syvät – niin syvät, että hän antoi Taru Somusten Herrasta: Mahtisormukset -sarjan luojille Patrick McKaylle ja John D. Paynelle melkeinpä rajattoman budjetin Tolkienin maailman henkiin herättämiseksi – ja toki mahdollisimman monen uuden Prime Video -tilaajaan houkuttelemiseksi.

Ensimmäisen kauden tekeminen maksoikin käsittämättömät 465 miljoonaa dollaria eli 58 miljoonaa dollaria jaksolta.

Nyt haltiat, örkit, kääpiöt, peikot ja velhot ovat palanneet, ja kaikki näyttää visuaalisesti yhtä vaikuttavalta kuin ensimmäiselläkin kaudella, mutta meno on rohkeampaa ja synkempää. Juoni tosin on hivenen ohut ja moni hahmo melko kliseinen.

 

Hyvä vastaan paha

Mahtisormukset sijoittuu ajallisesti Keski-Maan Toiseen Aikaan, eli noin 2 000 vuotta ennen Frodon ja kumppaneiden seikkailuja Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa.

Tarina perustuu J.R.R. Tolkienin (1892–1973) Taru Sormusten Herrasta -romaanien lisäksi kuuteen muuhun tarinaan, joissa Tolkien syvensi hahmoja, kulttuuria ja taustatarinaa. Moni Peter Jacksonin elokuvaversiostakin tuttu hahmo on esillä Mahtisormuksissakin, kuten Elrond, Isildur, Gil-galad, Elendil ja musta ruhtinas Sauron.

Sarjassa nähdään kahden leirin, hyvän ja pahan välinen taisto, johon sekoitetaan fantasiaseikkailun elementtejä.

Näiden kahden maailman välinen kontrasti on huomattava. Örkkien ympäristö on harmaata, sumuista ja mutaista, kun taas pittoreskit haltiakaupungit ovat vehreitä ja pastellisävyisiä auringon siivilöityessä kauniisti lehvien läpi ja enkelikuoron veisatessa taustalla.

Toinen kausi käynnistyy ensimmäisen kauden päätöstaistelusta toipuvia haltioita, kääpiöitä ja ihmisiä muistellessa.

Henkilöllisyydet paljastuvat

Kun Etelämaiden hyvä kuningas Halbrand paljastui ensimmäisellä kaudella Sauroniksi, valtasivat epävarmuus ja pelko Keski-Maan.

Kunnianhimoisen, vallan- ja kostonhaluisen Adarin (Sam Hazeldine) johtamat örkit lähtevät jahtiin hänen puolestaan sillä välin, kun haltiat kinastelevat keskenään. Suurin osa ihmisistä yrittää vain pysyä sivussa Keski-Maan loputtomista valtataisteluista.

Kakkoskausi on ensimmäistä vähemmän hilpeä, ja tällä kertaa hobittien karrikoituja sukulaisia, karvajalkoja nähdään (luoja kiitos) vähemmän. Muukalainen (Daniel Weyman) jaksaa kuitenkin seikkailla yhä väsymättömästi kahden karvajalan, Norin ja Poppyn kanssa.

Muukalaisen tarkoitusperät ovat melko hämärät sekä hänelle itselleen että katsojille. Kolmikkoa joka tapauksessa jahtaa Ciarán Hindsin esittämä velho starwarsmaisten kätyreidensä kera, ja hiljalleen Muukalaisen henkilöllisyys alkaa paljastua…

Sekalaista sakkia

Kakkoskaudella on lukuisia sivujuonia, ja kausi käynnistyy hieman kömpleösti kaikkien päähahmojen ja heidän tilanteidensa esittelyllä. Ensimmäisen kolmannes kaudesta kuluukin vähän hitaanpuoleisesti, mutta pääsee sitten vauhtiin.

Haltiasoturi Galadriel on katkera ja häpeissään jouduttuaan Halbrandin hämäämäksi. Kuningas Gil-galad (Benjamin Walker) on menettänyt luottamuksensa Galadrieliin, kuten haltia itsekin.

Jokseenkin teatraalisesta lausunnastaan huolimatta ruotsalaissyntyinen Morfydd Clark esittää Galadrielia uskottavasti luoden hahmostaan temperamenttisen mutta kovan.

Haltiaseppä Celebrimbor (Charles Edwards) kokee kovia, kun Annatar (eli Sauron) myrkyttää hänen mielensä saaden Celembrimborin takomaan yhdeksän mahtisormusta. Urakkaa varten tarvitaan kääpiöiltä mithril-metallia, ja korruptoitunut kuningas Durin onkin sitä halukas myymään. Kääpiövaltakunta Khazad-dûmissa prinssi Durin puolestaan on vaikeuksissa menetettyään kuninkaan suosion.

Samaan aikaan sarjassa seurataan myös idyllisessä Númenorissa kuningatar Mírielin (Cynthia Addai-Robinson) ja juonittelevan Ar-Pharazônin (Trystan Gravelle) valtataistelua.

Juonilinjoja siis piisaa ja hahmoja on vaikka kuinka. Käsikirjoittajat saavat kuitenkin pidettyä kokonaisuuden hyvin kasassa, vaikka dialogi välillä karkaakin melko pompöösiksi.

Upeat erikoistehosteet

Erikoistehosteet ovat edelleen aivan poikkeuksellisen upeita sarja- ja elokuvahistoriassa, ja on ilmiselvää, mihin suurin osa tähtitieteellisestä budjetista on kulutettu.

Tapahtumat sijoittuvat upeisiin miljöisiin, joiden jännittävissä rakennuksissa, huikeissa puvuissa ja maagisissa maanalaisissa maailmoissa riittää ihasteltavaa. Yksityiskohdat on runsaita, monipuolisia ja eläväisiä.

Useimmissa kohtauksissa yksityiskohtia on niin paljon, että tekisi mieli painaa pause-nappulaa vain kaiken nähdäkseen. Kaikki näyttää todella hyvältä ja vähemmän keinotekoiselta kuin viime kaudella. Jopa vedenalaiset kohtaukset ovat huikean näköisiä.

Eeppinen taistelu Eregionia vastaan ylittää itse asiassa intensiivisyydessään ja dramaattisuudessaan jopa Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia -elokuvan (2002) huiman joukkokohtauksen. Kun Adarin armeija hakkaa haltioita kappaleiksi, tuntuvat veri, hiki ja kyyneleet lentävän katsojan päälle. Yksityiskohtien runsaus on tässäkin ylitsevuotavaa ja brutaalia.

Kuka nousee esiin?

Suurin pettymys päähenkilöiden joukossa on Sauron. Charlie Vickers ei ihan saa hahmon kaksijakoisuutta ja paholaismaisuutta tuotua esiin, vaan hahmo tuntuu vähän haalealta ja yksiulotteiselta.

Eniten kasvua viime kauteen nähden on kokenut Robert Aramayon esittämä Elrond. Aramayo on itsevarmempi hahmon saadessa enemmän näkyvyyttä – mutta hänellä on vielä matkaa saavuttaakseen esimerkiksi elokuvatrilogiasta tutun Viggo Mortensenin rakastetun Aragornin aseman.

Sarjan huumoripuolesta vastaavat edelleen kääpiöt, joista etenkin Owain Arthurin ja Sophia Nomveten esittämän parin kinastelua on hauska seurata.

Olin epäileväinen, kun Adarin rooliin vaihdettiin Joseph Mawlen tilalle Sam Hazeldine (Peaky Blinders, Masters of the Air), joka kuitenkin on erittäin vakuuttava ja tekee pelottavan hyvän tulkinnan örkkien päällikkönä.

Galadriel on edelleen sarjan keskushahmoja, mutta joutuu jakamaan parrasvalon monen muun kanssa. Galadrielin tarinaan palaaminen tuntuu aina hyvältä, ja sarja kaipaisikin selkeämpää johtohahmoa, joka olisi paremmin keskiössä.

 

Eeppistä

McKay ja Payne ovat luoneet onnistuneen kakkoskauden, jossa on kuitenkin puutteensakin. Lukuisat juonilinjat vievät tarinalta happea, ja joitakin tarinoita ei viedä riittävän pitkälle loppuun saakka.

Dialogi on edelleen kovin pompöösiä, ja osa hahmoista tuntuu vähän turhilta täytteiltä muutenkin runsaassa sarjassa. ”Kill your darlings” olisi ollut tässä pätevä ohjenuora, mutta sitähän on tunnetusti pirullisen vaikea noudattaa.

Toisella kaudella tarina on vakiintunut ja hahmot tulleet tutuiksi, joten tulevilla kausilla pitäisi olla enemmän tilaa kehittää tarinaa pidemmälle. Sarjan kalleudesta huolimatta Amazon nimittäin lupaa lisää kausia – tarkoitus olisi tehdä jopa viisi.

Taru Sormusten Herrasta: Mahtisormukset on ehdottomasti iso, eeppinen ja klassisen viihdyttävä sarja fantasian ystäville. Se, onko Mahtisormukset uskollinen Tolkienin alkuperäisille kirjoille, on sitten aivan eri (ja varsin epäkiinnostava) keskustelunsa. Juuri ja juuri 5 tähteä.

Arvostelu perustuu kauden kaikkiin kahdeksaan jaksoon. Toinen kausi alkoi Prime Video -palvelussa 29.8.2024, ja uusi jakso julkaistaan kerran viikossa.

Lue myös: Taru Sormusten Herrasta: Mahtisormukset, 1. kausi – Mahtisormukset mahtitehostein