Arvostelu: Paradise

Sisterssiläismunkki Bernhard Clairvaux’lainen (1090–1153) tunnetaan muun muassa seuraavasta viisaudesta:

”Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla.”

Nähtyäni Disney+-palvelun uuden Paradise-sarjan tekee mieli muokata ajatusta hieman: Tie paratiisiin on päällystetty hyvillä aikeilla.

Sillä aikeet saattavat olla vaikka kuinka hyviä, mutta kaikki ei silti ole aivan kohdillaan pittoreskissa paratiisissa.

 

Vahvojen sarjojen tekijältä

Vuosien 2016 ja 2022 välillä New Jerseyn oma Dan Fogelman vastasi romanttisesta This is Us -draamasarjasta, jonka jälkeen hän loi supersuosioon nousseen Only Murders in the Bulding -murhamysteerin.

Yhteistyö jatkuu Disney+/Hulun kanssa ja tällä kertaa luvassa on tekijänsä kaikkien aikojen paras sarja.

Paradisen käsikirjoitus on kokonaan Fogelmanin kynästä, ja lopputulos on tinkimätön ja kiehtova trilleri, joka tihkuu laatua.

Paratiisimainen miljöö?

Sarjan näyttämönä toimii tavallisen näköinen amerikkalaisnaapurusto, jossa puistot ovat vihreitä, pihoilla nurmikot mintissä ja Yhdysvaltain liput lepattamassa, linnut laulavat ja rivissä nököttää kaunis talo toisensa perään.

Aurinko paistaa ja kaikki on rauhaisaa ja mukavaa.

Kaupungin hienoimmassa kartanossa asuu salaisen palvelun agenttien ympäröimä presidentti Bradford (James Marsden, Westworld). Hänen luottoagenttinsa on kokenut Xavier Collins (Sterling K. Brown, American Fiction).

Xavier on kahden lapsen leski-isä, jonka suhde kylpytakissa heiluvaan ja viskiin menevään presidenttiin on läheinen, joskin hieman kireä. Miesten yhteisessä menneisyydessä on jotakin mätää, joka halutaan peittää täydellisen julkisivun taakse.

Kun Bradford sitten murhataan, epäillään teosta heti Xavieria…

Menneisyyden haamuja

Paljastamatta liikaa jännittävästä juonesta voin kertoa, että valtava luonnonmullistus on pakottanut USA:n hallituksen mittaviin toimiin.

Luomassaan paratiisissa asuvat murenevassa avioliitossa elävä presidentti, jolla on dementoitunut miljardööri-isä (Gerald McRaney), isäänsä halveksuva poika sekä alati paheneva alkoholiongelma.

Kaiken kukkuraksi häntä painostavat oligarkit, jotka odottavat saavansa vastinetta investoinneilleen. Oligarkeista erinomaisen roolityön tekee upean kyynistä teknomiljardööri ”Sinatraa” esittävä Julianne Nicholson. Nicholson (Mare of Easttown) on loistava sulkiessaan silmänsä jopa omalta hirviömäisyydeltään.

Karua todellisuutta paetakseen presidentti uppoutuu alkoholiin, CD-kokoelmaansa ja Secret Servicen agentin syleilyyn.

Kaikilla on jotakin salattavaa ja kaikki kantavat omaa suruaan menneisyydestä, joka oli nykyisyyttä valoisampi.

Fogelman paljastaa kiehtovan kamalan tilanteen pala palalta, kun katsojaa hämmennetään aina vain suuremmilla palapelin palasilla menneisyyden takaumien muodossa. Yksinään palapelin palasilla ei ole juuri merkitystä, mutta yhdessä ne luovat aikamoisen ahaa-elämyksen.

Piinaavaa jännitystä

Fogelman on tiimeineen onnistunut luomaan vinksahtaneen piinaavan tunnelman, joka leijuu koko yhteisön päällä. Jokaisen hahmon taustalla tuntuu piilevän jotakin karmivaa, joka ei kestä päivänvaloa. Tällaista tunnelmaa ei olla taidettu kokea sitten vuoden 1976 Maratoonarin.

Miten he päätyivät tänne? Miksi? Mitä asukkaat oikeasti tietävät maailmastaan? Ja ketkä tässä maailmassa oikeasti tekevät päätökset?

Sterling K. Brown (This is Us) tekee ilmiömäistä työtä roolissaan kompleksisena agenttina, jolla pysyy pää kylmänä ja moraalinen kompassi oikeassa suuntimassa. Hän kantaa harteillaan koko maailman murheita, minkä voi päätellä vain ilmeikkäiltä kasvoilta. Mutta pärjääkö hän, tai pärjäävätkö näennäisen onnelliset asukkaatkaan?

Salaisuuksien pesä

Hahmojen synkkien salaisuuksien taustamusiikkina toimii mahtava soundtrack, joka koostuu 1990-luvun klassikoiden uudelleentulkinnoista. Hahmot saavat tilaa kasvaa ja kehittyä, eivätkä ne jää sellaisiksi stereotyypeiksi kuten suoratoistopalveluiden geneerisissä sarjoissa usein.

Die Hard– ja Terminator-viittauksin maustettu sarja on täynnä hahmoja, joita on helppo kannustaa tai toivottaa helvettiin. Hahmot eivät typisty pelkiksi hyviksiksi tai pahiksiksi, vaan henkilöissä riittää harmaan sävyjä.

Samalla sarja onnistuu sanomaan jotakin nykyajasta, jossa sosiaalisen pyramidin päällä nököttää pari miljardööriä (Musk & Co), jotka kuvittelevat omistavansa koko maailman ja kaikkien tanssivan heidän pillinsä tahtiin. Oligarkit kun kahmivat yhä enemmän valtaa ja vaikutusvaltaa ostamalla sitä.

Joidenkin makuun Paradise ehkä alkaa hiukan hitaasti, mutta näin monimutkaisen universumin kehittymiselle on vain annettava aikaa. Vauhti kyllä kiihtyy tarinan edetessä.

Kuusi loistavaa tähteä järkyttävän hyvästä draamatrilleristä, joka jälleen kerran asettaa Disney+-palvelun suoratoistotaiston voittajapuolelle.

Paradise-sarjan ensimmäiset jaksot on jo julkaistu Disney+-palvelussa, ja kauden päätösjakso tulee palveluun 4.3.2025. Arvio perustuu seitsemään jaksoon kaikkiaan kahdeksasta.