Musiikki on ihmeellistä. Se yhdistää kaikki aistit. Tarjoaa kuvia katsomattakin ja vie uusiin maailmoihin. Parhailla hifikomponenteilla on mahdollista kadota musiikin taikapiiriin täydellisesti. Kuulokkeet eivät ole tästä poikkeus, ja niiden etuna on myös tilan muiden äänien vaimentaminen.
Ylitsevuotavilla kuulokemarkkinoilla on vapauttavaa tietää, että on niitä valmistajia, jotka voivat vain sanoa: näin se homma hoidetaan. Stax on ehdottomasti yksi niistä. Japanilaisvalmistaja on poikennut massasta siitä alkaen, kun maailman ensimmäisen sähköstaattisen kuulokemallin 1960 julkaisi. Siitä on melkein 60 vuotta, mutta Stax pitää periaatteistaan yhä kiinni. He ovat ilmeisestikin osanneet tehdä jotakin oikein heti alusta saakka.
Ainakin jos puhutaan keskitason mallista SR-L700.
Staxin edellinen huippumalli SR-009 on korvattu s-kirjaimella viimeistellyllä mallilla. Ja koska Stax ei tee halpoja kuulokkeita muutenkaan, on huippumallin oltava kallis ja vain parhaista materiaaleista tehty. Kuulokkeet ostettuaan on puolivälissä budjettia – sähköstaattiset kuulokkeet kun vaativat kunnollisen vahvistimen. Ostamalla parhaan vaihtoehdon, Staxin SRM-T8000-putki-hybridivahvistimen, saa nimittäin todella tuplata budjettinsa.
Mikä sähköstaattinen kuuloke?
Erona dynaamisiin kaiutinelementteihin sähköstaattisissa kuulokkeissa on hyvin ohut termoplastinen (PET) kalvo, joka on pingotettu kahden metallihilan väliin, joista toinen on negatiivisesti ja toinen positiivisesti varautunut. Dynaaminen elementti puolestaan perustuu magneettikentässä olevaan puhekelaan, johon johdetaan äänisignaalin tahtiin vaihtelevaa sähkövirtaa. Sähkö liikuttaa kalvoa mekaanisesti luoden ääniaallon. Sähköstaattisessa periaatteessa kalvo liikkuu suoraan sähköisen musiikkisignaalin ansiosta. Toisin sanoen siinä ei tehdä kiertoreittejä: sähköstaattisessa äänisignaalin reitti on lyhyin mahdollinen.
Sähköstaattisen plussat ja miinukset
Koska sähköstaattinen kaiutinelementti toimii salamannopeasti, se pystyy toistamaan musiikin pienimmätkin vivahteet tarkasti. Vivahteiden erottuminen on aivan eri tasolla, kun vertaa todella hyviinkin dynaamisiin kuulokkeisiin.
Sähköstaattiset kuulokkeet pysyvät musiikin vauhdissa tiukoissa kurveissakin. Autovertaukseen turvautuakseni sanoisin, että dynaamiset kuulokkeet ovat kuin ylellinen auto, jonka iskunvaimentimet tekevät kyydistä pehmeää ja mukavaa: miellyttävä ajokokemus, mutta hyödytön Formula 1 -radalla.
Sähköstaattisten kuulokkeiden miinuksena on pienempi äänenvoimakkuus – painetta ei riitä yhtä lujaan soittoon kuin dynaamisilla kuulokkeilla. Useimmiten.
Oma vahvistin vaaditaan
Toinen miinus on erillisen vahvistimen tarve. Sähköstaattisia kuulokkeita on turha kuvitella yhdistävänsä kännykkään, ja tavallinen kuulokevahvistin on sähköstaattisten kanssa hyödytön. Sama pätee toisin päin: sähköstaattisille kuulokkeille tehty vahvistin ei sovi tavallisten kuulokkeiden pariksi (poikkeuksena muutamat markkinoilla olevat hybridimallit, mutta ne ovat oikeastaan kaksi vahvistinta yhdessä kotelossa). Sähköstaattisen kuulokkeen liitin on tästä syystä erilainen kuin tavallisissa kuulokkeissa: 5-piikkinen DIN-liitin. Näin vältytään liittämästä vahingossa vääränlaisia kuulokkeita vahvistimeen, joka voisi aiheuttaa vahinkoa sekä vahvistimille että kuulokkeille.
Parhaista parhain
Vuonna 2011 Stax lanseerasi SR-009-huippumallinsa. Se oli myös viimeinen lippulaivamalli, jonka yritys ehti tehdä ennen kuin kiinalainen Edifier osti valmistajan. Kuulokkeissa oli erityisen ohut (alle 2 mikrometriä!) super engineering plastics -kalvo, joka on erittäin laadukas ja kestävä, kuumuuttakin hyvin sietävä polymeeri. Elektrodit olivat henkäyksen ohutta metallia ja sijoiteltu tieteellisen tarkasti. Kokonaisuus oli paketoitu tukevaan alumiinirunkoon – kaiken kaikkiaan upea kuulokemalli.
Ohuen ohut ja kevyt sähköstaattinen kalvo tarjoilee salamannopeaa transienttivastetta. Kuva: Geir Gråbein NordbyNyt tuo huippumalli on saanut korvaajan 009s-mallista. Ilmanvastusta on onnistuttu entisestään pienentämään, mikä vähentää säröilyä ja tekee musiikista puhtaampaa ja soinnillisempaa. Superohuet elektrodit on päällystetty kullalla, joka vähentää resonanssia ja sähkövastusta, jolloin musiikki toistuu vieläkin nopeammin ja vivahteikkaammin. Ainakin Staxin mukaan.
009s-kuulokkeiden johto on edeltäjänsä tapaan hopealla päällystettyä ultrapuhdasta kuparia (6N).
Mitä elämyksiä!
Melkein tulee tippa linssiin, kun saa 009s:n pöydälleen. Kuulokkeet tulevat hienossa puulaatikossa, pehmusteet ovat käsittämättömän pehmeää nahkaa, samoin sangan päällys. Himpun vajaa puolikiloiset kuulokkeet eivät tunnu painavilta, vaan ovat päässä kuin pehmoinen ja lämpöinen hali
Alumiiniset ja kullatut yksityiskohdat tihkuvat ylellisyyttä. Kuulokkeet ovat tinkimättömän kauniit, joskin muovinen sanka poikkeaa vähän joukosta. Sekin on tosin ensiluokkaista muovia ja etuna metalliin verrattuna on pienempi resonointi. Muovi ei kuitenkaan tunnu yhtä ylelliseltä kuin vaikkapa alumiinisanka.
Maailman coolein jazzlaulajatar
Bluesin ja jazzin maailmasta tuskin coolimpaa naista löytyy kuin Melody Gardot. Hän on halutessaan haavoittuvainen aivan ainutlaatuisella tavalla, mistä todistavat esimerkiksi Live In Europe -albumilta löytyvä Our Love Is Easy.
Tidalista löytyy kappaleen Master-versio (MQA, 24 bit/48 kHz). Soitan PC:n Roon-ohjelmasta Hegelin HD30-highend-DA-muuntimen kautta (joka ei tue MQA:ta, mutta Roon dekoodaa sen ja lähettää ulos 96 kHz). DAC on yhditetty Stax SRM-T8000-vahvistimeen, joka taas on kytketty kuulokkeisiin. Yli 13 000 euron arvosta johtoa ja konetta, siis. Niin ja tietenkin orkesterissa on mukana myös IsoTek Corvu -suodin. Älkää naurako, se toimii! Ero sen kanssa ja ilman on kuultavissa selkeästi Staxin kuulokkeilla.
Jättimäinen ääni
Takaisin musiikin, josta kuitenkin tässä kaikessa on kyse. Kappaleen alussa kuultava akustisen nylonkielen näppäily sijoittuu vähän enemmän vasemmalle ja soi ihanasti. Se kuulostaa kuin sellolla soitettaisiin pizzicatoa, ja minun oli itse asiassa tarkistettava YouTube-videolta, että kyseessä on Gardot’n soittama nylonkielinen kitara. Jälkisointi kuljettaa kuulijan mahtavan erottelevan ja sävyiltään täyteläisen äänimaiseman keskelle.
Kitara soi yksin vain 15 sekuntia, mutta se tuntuu kuin ilon täyttämältä vuodelta. Melodyn lempeä hyräily liittyy mukaan ja niskakarvat nousevat pystyyn. Puolen minuutin kohdalla tulee ensimmäinen sana, ja se on melkein liikaa minulle. Melkein kyynelehdin, musiikki soi niin kauniisti. Hitaasti kasvava kappale on äärimmäisen herkkä, mutta kaikkien soitinten liityttyä mukaan – basso, sähkökitara, rummut ja saksofoni – meno on silti energistä.
En llut aiemmin huomannut miten monia pieniä yksityiskohtia tässä kappaleessa onkaan, ennen kuin kuuntelin sitä Stax 009s -kuulokkeilla. Rytmitys on niin hyvä, sointi kevyttä ja läpinäkyvää, että luulen ensin kasvattaneeni uudet korvat. Kaikki soi täydellisesti yhteen matalimmasta bassosta (5 Hz!) korkeimpiin ylä-ääniin.
Poikkeuksellinen basso
Sähköstaattiset kuulokkeet paljastavat musiikista paljon korkeimmista bassoäänistä ylöspäin, mutta alemmista bassoäänistä usein puuttuu painetta ja täyteläisyyttä. Ja kuten mainittua, kova volyymi jää haaveeksi. 009s on erilainen. Basso on niin täyteläinen ja fyysinen, ettei ongelmaa tule. Dynaamisuuskin riittää myös kovalle volyymille. Tietysti dynaamisista kuulokkeista, kuten Sennheiser HD 800S:stä saa vielä enemmän ääntä irti kunnon vahvistimen kanssa, mutta täytyy olla aika pimahtanut, jos 009s:n taso ei riitä.
Norah Jonesin Sunrise tarjoaa ahaa-elämyksen. Edellä mainittu HD 800S on varustettu parhaalla stereokuvalla, jonka olen mistään kuulokkeista kuullut. Stax 009s vie kuitenkin voiton. Noin 20 sekunnin kohdalla, kun pianon kosketin osuu pohjaan, kuuluu sen ääni Sennheiserilla hieman sivusta. Staxilla se vetäytyykin taaksepäin, jolloin sen ympärillä on enemmän ilmaa. Uskomatonta laatua ottaen huomioon, että kovin moni ei kyllä lyö Sennheiseria tällä saralla.
Klassinen musiikki
Viedäksemme kokeilun pidemmälle laitamme klassista soimaan. Tarkemmin sanoen Tshaikovskin Joutsenlammen, Seiji Ozawan johtaman Bostonin sinfoniaorkesterin levytyksenä vuodelta 1997. Siitä löytyy remasteroitu MQA 24 bitin/48 kHz:n versio, jonka sivumennen sanoen suosittelen kuuntelemaan muutenkin.
Raita 5 on harpun, jousien ja puhaltimien mestariteos, joka toistuu näillä kuulokkeilla suuremmin ja syleilevimmin kuin olen koskaan kuullut. Jokainen harpun näppäily ja huilun aloitus ja lopetus on täydellinen ja jokainen soitin niin uskomattoman hienosti sijoiteltu, että en keksi parempaa sanaa kuvailemaan kokemustani kuin maaginen.
Rock-musiikki
No mutta onnistuuko Staxilta rock? Kevysti. Nine Inch Nailsin Please on erinomainen esimerkki siitä, ettei rock-tunnelmasta ole pulaa. Rummut iskevät niin kovaa, että kalloa särkee, mutta samalla äänimaisema on niin hieno, ilmava ja erotteleva, että huomaan kappaleesta yksityiskohtia, joita en ole ennen kuullut.
Kokemusta voisi verrata siihen, että kuvittelisi tietävänsä, miltä tähtitaivas näyttää katseltuaan sitä kotipihaltaan ja sitten matkustaisi Chilen Atacama-aavikolle toteamaan, miltä tähdet ihan oikeasti näyttävät ilman valosaastetta. Staxin kuulokkeet tekevät saman musiikille.
Jotain moitittavaa?
Onko Staxin kuulokkeissa puutteita? Joidenkin mielestä kuulokkeet soivat kevyesti, ja teho nouseekin portaittain 1 kHz:iin asti, eli alimmissa oktaaveissa voi olla liian vähän energiaa. Sähköstaattiset kuulokkeet ovat kuitenkin fiksut: bassorekisterin liika energia saisi äänenvoimakkuuden helposti liian matalaksi. Bassoa en tosiasiassa kaipaa yhtään lisää, vaan sitä riittää minusta mainiosti kaikenlaiseen musiikkiin.
009s:n taajuuskäyrä ei ole kaikkein lineaarisin, mutta Stax onkin työskennellyt saadakseen diskantista terävyyttä poistettua, ja lopputuloksena on niin täydellinen ääni kuin mahdollista. Poikkeuksellisen tarkalla rytmityksellä on siinä iso rooli.
Kilpaileva sähköstaattinen malli MrSpeakers Voce soi täyteläisemmin ja lämpimämmin, mutta myös tummemmin, vähemmän erottelevasti ja ilman yhtä hyvää stereoperspektiiviä. Dynaamiset kuulokkeet pystyvät soittamaan kovemmin ja vahvemmin, kun vahvistin on tehokkaampi, mutta minusta se ei ole välttämätöntä – Staxin volyymi riittää ihan hyvin. Joissakin dynaamisissa malleissa basso on coolimpi (Sony MDR-Z1R on yksi äärimmäisimpiä esimerkkejä), mutta ne voivat vain haaveilla Staxin tarkkuudesta. Ainoat kuulokkeet, jotka kuulostavat minusta paremmilta kuin Stax 009s, ovat Sennheiser HE-1 -kuulokkeet. Mutta ehkä niitä ei lasketa kilpailijaksi, kun ne maksavat 62 000 euroa.
Kallis vahvistin?
Kyseenalaistan oikeastaan vain T8000-vahvistimen. Onhan se hyvä, mutta onko 6 000 euron hintalappu ihan perusteltu? Samaa voi tokia kysyä kuulokkeista, mutta niiden taianomaisen äänen – paremman kuin mistään stereojärjestelmästä kuulemani – huomioiden pidän Staxin hintaa ihan järkevänä. En onnistunut saamaan käsiini vaihtoehtoista vahvistinta, sillä tavalliset kuulokevahvistimet eivät käy sähköstaattisille malleille. Reilun kolmen tonnin hintainen AudioValve Luminare voisi olla vaihtoehto.
Stax SR-009s on kaunis pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Kuva: Geir Gråbein Nordby
Johtopäätökset
Stax SR-009s on –hillittömän kallista Sennheiserin mittatilausihmettä lukuun ottamatta – paras kuulokemalli, joka minulla on ollut kunnia korvilleni laskea. Istuvuus ja mukavuus ovat huippua ja ennen kaikkea ääni on puhdasta taikaa. Jokainen pienen pieni yksityiskohta musiikista erottuu ja jokaikinen kielen näppäys asettuu tarkasti paikoilleen kolmiulotteisessa äänimaisemassa. Ääni on luonnollinen, uskomattoman erotteleva ja yksinkertaisesti upea, kaunis ja mahtava. Lisäksi kuulokeiden tehot riittävät reippaasti myös rockin ja metallin kuunteluun.
Staxin huippumallille voi löytää edullisemmankin vahvistimen kuin Staxin oman, mutta jos budjettia on noin kymppitonnin verran, kannattaa ehdottomasti varmistaa, että kuulokkeet ovat nimeltään Stax SR-009s.
