Kumarran Christopher Storeria, joka on luonut vinskahtaneen tarinan Chicagon kaoottisimmassa, parhaassa ja kuuluisimmassa sandwich-ravintolassa työskentelevistä ihmisistä.
Ensimmäisellä kaudella tutustuimme Berzatton energiseen perheeseen, jonka vanhin poika Michael (Jon Bernthal) oli perustanut The Original Beef of Chicagoland -voileipäpaikan. Paikka ei todellakaan tehnyt voittoa, joten rikas Jimmy-setä (Oliver Platt) sai tulla apuun. Michaelin alati paheneva huumeongelma johti lopulta itsemurhaan, jolloin saappaisiin astui pikkuveli Carmy (Jeremy Allen White).
Oikean ravintola-alan koulutuksen saaneella Carmylla oli kokemusta New Yorkin ja Kööpenhaminan Michelin-ravintoloista. Mutta Carmykaan ei ollut ihan tasapainoinen, vaan taisteli omien sisäisten demoniensa kanssa.
Kun tapaamme perheen jälleen, on The Beef suljettu ja Carmy ahkeroi suojattinsa Sydneyn (Ayo Edebiri) kanssa avatakseen laaturavintolan kulahtaneeseen toimitilaan. Sydney unelmoi mestarikokin urasta ja Carmy kunnioituksesta. Ja esteitähän kaksikon tielle sitten kasataan.
Kakkoskaudella ei seurata keittiön kaaosta eikä edes The Beariksi nimetyn ravintolan remonttia – ne ovat vain taustaa hahmojen henkiselle kehitykselle. Christopher Storerin tapa kuvata ihmisiä on käsittämättömän tarkkanäköistä, ja on ilo seurata Berzatton sisaruksia, vaikka heidän elämänsä ei varsinaisesti iloista olekaan.
Suurin osa jaksoista on puolituntisia, mutta kutosjaksossa sukelletaan tunniksi traumaattiseen nöyryytykseen ja häpeään. Tapaamme vihdoin perheen äidin Donna Berzatton (Jamie Lee Curtis).
Storer maalaa lämminhenkisen muotokuvan keittiön sekalaisesta sakista, jossa kaikki rakastavat toisiaan eroistaan ja kinastelustaan huolimatta.
The Bear tarjoaa täydellisen paketin henkilödraamaa, vapauttavaa huumoria ja kaoottista jännitettä. Useimmat sarjat junnaavat kaudesta toiseen samoja polkuja, mutta The Bear on aidosti uudistunut säilyttäen samalla ainutlaatuisen tunnelmansa. Tyylikkään kattauksen viimeistelevät huippuluokan näyttelijänsuoritukset, upea kuvaus ja taitava leikkaus. 6 tähteä The Bearille, joka herättää sekä ajatuksia että ruokahalun ja on selvästi koko vuoden paras sarja!