Sony ei ole OLED-maailmassa mikään aloittelija: se toi maailman ensimmäisen OLED-tv:n, XEL-1:n markkinoille jo 2007. 11-tuumainen, 960 x 540 pikselin resoluutiolla ja 2 500 euron hintalapulla varustettu televisio ei ollut valtaisa menestys. Sony pärjäsikin paremmin ammattilaiskäyttöön tarkoitetuilla OLED-näytöillä, ja heidän huippumallinsa BVMX300 toimii referenssitelevisiona kaikkein edistyksellisimmille HDR-tuotteille. Hintakin on erittäin pro: 30-tuumainen 4K-näyttö kustantaa sellaiset 45 000 dollaria!

A1-sarja on puolestaan Sonyn ensimmäinen varsinainen kotikäyttöön tarkoitettu ja suuriruutuinen OLED-televisiomallisto. Se edustaa parhainta premium-luokkaa hiottuine designeineen ja äänenlaatuineen, ja tällä hetkellä 65-tuumaisesta versiosta saa pulittaa 6 000 euroa. Sonylla ei olekaan tarvetta päästä kisaamaan budjettiluokan OLED-televisiossa esimerkiksi LG:n B6:n kanssa. Tämä on lippulaivatelevisio vaativille katsojille, ja se asettaa Sonyn jälleen kerran highend-sarjaan.

Design

Sonyn näyttö on kaunista katseltavaa. Televisio nojaa hieman taaksepäin takapuolen leveään jalkaan tukeutuen. Minimalistisesta ulkonäöstä ei erotu kaiuttimia eikä juuri kehystäkään, ja huoliteltu design antaakin vaikutelman korkeasta laadusta. Tämä on varmasti vuoden hienoimpia televisioita!

KD-65A1 on kuitenkin hankala asenettavaksi seinälle, koska oikeastaan kaikki ominaisuudet kaiuttimet, liitännät ja seinäkiinnikkeet löytyvät laitteen tukijalasta. Se on melko paksu, joten jos tv:n kiinnittää seinälle, se jää muutaman senttimetrin irti seinästä.

 

Käyttö ja ominaisuudet

Designin puolesta KD-65A1 on ehdottomasti raikas tuulahdus usein melko tylsännäköisten televisioiden joukossa. Siihen nähden kauko-ohjain on hämmästyttävän ikävän näköinen ja vanhanaikainen. Se on ihan perinteinen mötikkä, jossa on paljon nappeja. Netflixin ja Googlen lisäksi muita pikanäppäimiä ei juuri ole. Mikrofoni ääniohjausta varten kuitenkin löytyy. IR-signaalin vastaanotin on sijoitettu näytön alaosaan, joten se saattaa helposti jäädä peittoon.

Sony käyttää Androidia smart-tv-alustanaan, ja meidän testilaitteessamme oli tuorein Android-versio 7.0 (Nougat), jossa on paljon uusia ominaisuuksia. Käyttäjäkokemus on kuitenkin tuttu, ja pitänee odottaa Android 8.0 -versiota ennen kuin näemme radikaaleja muutoksia grafiikoissa tai valikkorakenteessa. Isoin miinus tämänhetkisessä ulkonäössä on päävalikko, joka pomppaa aina kaikkein päällimmäiseksi peittäen muun sisällön, jota ehkä tarvitsisi nähdä. Käyttäjäystävällisempi valikko voisi sijoittua näytön alareunaan, kuten Samsungilla ja LG:llä. Niihin verrattuna Android on vähän sekavan tuntuinen.

Sonyn näyttö on tullut nopeammaksi, ja lähteiden, sovellusten ja kanavien välillä vaihtaminen käy entistä sutjakammin. Ei se yllä ihan Samsungin QLED-mallien vauhtiin, mutta ne ovatkin tässä suhteessa alan huippua. Testin aikana Sony jäi myös jumiin melko usein. Kokonaisuutena sanoisimme, että käyttäjäkokemus laskee hiukan yleisvaikutelmaa.

Kuvanlaatu

LG:n valmistamalla OLED-näytöllä varustettu Sonyn televisiolla on lähtökohtaisesti hyvät valmiudet erinomaiseen kuvanlaatuun, ja suorituskyvyltäkin on syytä odottaa huippulaatua. Kysymys kuuluukin lähinnä, että pystyykö Sony erottautumaan LG:stä ja muista kilpailijoista.

LG:n valmistamat OLED-näytöt ovat identtisiä keskenään, joten suurin ero eri mallien välillä löytyy kuvankäsittelystä. Sonyn valttina on erittäin tehokas videoprosessori X1 Extreme, jonka työkalupakista löytyy konsti poikineen paremman kuvanlaadun luomiseksi.

X1-prosessori huolehtii kaikesta kuvankäsittelystä, kuten kohinanpoistosta, väritasapainosta,sävykorjauksesta HDR-materiaalissa ja tavallisten HD-lähetysten korottamisesta 4K HDR -tasoiseksi. Lisäksi löytyy sellaisia suosittuja ominaisuuksia kuin MotionFlow, joka pehmentää liikeitä, sekä Smooth Gradation värien pehmeään liukumiseen.

Testissä käytimme Sony KD-65A1:stä vierekkäin LG OLED65E7V:n kanssa, ja kävi ilmeiseksi, että näillä kahdella on enemmän yhteistä kuin eroja. OLED toimii molemmissa tekniikalle totuttuun tapaan: musta on sysimustaa, kontrasti erinomainen ja värintoisto katselukulmasta riippumatta upea. Joitakin erojakin löytyi.

Ensinnäkin Sonylla on huomattavasti vähemmän kohinaa tavallista tv-sisältöä katsoessa (HD-lähetys Canal Digital -satelliittilautasen kautta). Liikkeet näyttävät sulavammilta etenkin kameran liikkuessa. KD-65A1 (MotionFlow aktivoituna) pitä liikkeet terävinä siinä missä LG jää vähän puolitiehen. Ero ei ole suuren suuri, mutta sen verran näkyvä, että suosimme Sonya tavalliseen televisionkatseluun ja urheilun seuraamiseen.

Sonyn näyttö näyttää erityisen herkulliselta Ultra-HD Blu-ray -materiaalin kanssam mutta esittää HDR-videota hiukan toisin kuin LG. Uudet HDR-elokuvat ovat enimmäiskirkkaudeltaan joko 1 000 tai 4 000 nitiä, johon OLED ei tällä hetkellä pääse lähellekään. Niinpä on tehtävä kompromissi kirkkauden ja yksityiskohtien välillä. On selvää, että Sony on päätynyt eri ratkaisuun kuin LG: KD-65A1:ssa on yleisesti kirkkaampi kuva kuin 65E7V:ssä, mutta tarjoaa myös kirkkaita yksityiskohtia. LG:n kuva on yleisesti tummempi, mutta saa toisaalta enemmän varjoja kirkkaisiin alueisiin. Ei ole mitän sääntöä siitä, kumpi on parempi tai oikeampi, mutta käytännössä pidimme enemmän Sonyn versiosta.

Netfilxia katsellessa kuva muuttuu. Toisin kuin LG, Sony ei tue Dolby Vision HDR -formaattia. Ainakaan vielä, sillä päivitys on luvattu tulevan firmwaren-päivitykseen. Kirjoitushetkellä LG on ainoa, joka tukee DV-materiaalia suoraan paketista otettuna. Kuten kerroimme LG 65E7V:n testissämme, on Dolbyn standardi ylivoimainen optimaalisen kontrastin tuottamisessa kohtaus kohtaukselta. Kun vertaa Netflix-sarja ”Iron Fistiä” vierekkäin, on LG:llä selvästi enemmän yksityiskohtia tummilla alueilla ja enemmän painetta valkoisilla alueilla. Molempien maailmojen parhaat, siis. Tällä hetkellä emme tietenkään osaa sanoa, mihin Sony pystyy hankittuaan tuen samalle fromaatille, mutta on LG:lle eduksi, että se tukee Dolbyä alusta alkaen.

Äänenlaatu

Sonyn äänijärjestelmä on niin erityinen, että se ansaitsee oman kappaleensa. Sonyn ääni-insinöörit ovat nimittäin keksineet käyttää OLED-paneelia itseään kaiuttimen kalvona! Nerokkaan ratkaisun nimi on Acoustic Surface.

OLED-näytön takapuolella on kaksi akustista ”aktivaattoria”, jotka värisyttävät paneelia ääniaaltojen tahtiin. Vakuuttava stereoääni on saatu aikaiseksi niin, että oikea ja avsen aktivaattori jakavat paneelin puoliksi, ja bassosta huolehtii subwoofer-elementti, joka löytyy laitteen takaa.

Pienet, isoa levyä värisyttävät aktivaattorit eivät ole uusi keksintö, mutta tietääksemme tämä on ensimmäinen kerta, kun joku keksii käyttää tekniikkaa televisiossa. Soundi on erinomainen: taakse sijoitetuilta kaiuttimilta voisi odottaa hieman sulkeutunutta ja verhottua ääntä, mutta tässä tapauksessa niin ei pääse käymään. Soundia luonnehtii parhaiten loistava yhteys äänen ja kuvan välillä. Bassolla on tukevat juuret, puhe kuuluu selkeästi ja samoin ääniefektit ovat kirkkaita. Yksinkertaisesti kerrottuna: innovatiivinen idea toimii erinomaisesti ja on kaiken lisäksi lähes näkymätön.

 

Sony KD-65A1:n kalibrointi

Sonyn OLED-näytössä ei ole yhtä edistyksellisiä kalibrointimahdollisuuksia kuin LG:llä. Tässä ei ole CMS-hallintaa (Color Management System), joten pää- ja sekundäärivärien säätämisessä on rajoitteensa. Valkotasapainoa säädetään portaittain, mikä tekee siitä helpon säädettävän. Hyvä uutinen on se, että television testitulokset ovat todella hyvät suoraan tehdasasetuksilla, joten omia korjauksia ei juurikaan edes tarvitse tehdä.

Japanilaiset ovat epäilemättä kopioneet eteläkorealaisilta pari kikkaa, sillä Sony onnistuu jopa ylittämään LG:n joissain kohdin. Väritasapaino on kohdillaan, mikä osoittaa, että Sonylla on hyvä väridekooderi, joka toistaa värit koskemattomina. Keskimääräinen delta-poikkeamakalibroinnin jälkeen oli ennätysalhainen 0,78 (LG:llä 0,96).

Sony seuraa myös EOTF-käyrän melko uskollisesti, mutta enimmäiskirkkaus on selvästi alhaisempi kuin LG:llä. LG saa puriistettua itsestään 800 nitiä, kun Sony saa aikaiseksi vain 650 nitiä uhraten näin pari HDR-signaalin kirkkaampaa kohtaa korkeamman keskikirkkauden puolesta.

Johtopäätökset

Huomioiden Sonyn pitkän uran loistotelevisioiden valmistajana oli meillä kovat odotukset uuden KD-65A1:n suhteen ja ne onneksi täyttyivät suurimmaksi osaksi. Sonyn tv on poikkeuksellisen tyylikäs, kaiuttimet innovatiiviset ja kuvanlaatu juuri niin hyvä kuin OLED-näytöltä odottaakiin. Edellisten lisäksi erinomaiset ominaisuudet tekevät tästä televisiosta todella haluttavan. Nurisemme hiukan ANdroid-alustan käyttäjäystävällisyydestä ja olisimme suoneet, että Sonyssa on jo valmiiksi tuki Dolby Vision HDR:lle ilman, että tarvitsee odottaa seuraavaa päivitystä. Näistä huolimatta Sonyn OLED on vahvoilla tämän vuoden highend-televisioiden sarjassa!