Huawein aktiivisuusranneke on enemmän kuin vain aktiivisuuden mittausta. Rannekkeeseen on yhdistetty pieni musta Bluetooth-kuuloke, jonka voi irrottaa ja laittaa korvaan puhelimen soidessa: näin ranneke toimii vaikka työkäytössä. Kuuloke toimii hyvin, mutta onkohan kokonaisuus kuitenkaan ihan loppuun asti mietitty?
Lopputuloksena on nimittäin testin paksuimpia rannekkeita (14 mm), ja jykevän designin vuoksi ranneketta pitää painaa juuri oikeasta kohdasta, jotta sen saa irti kädestä. Sovellus on alkeellinen, mutta toimii kuitenkin Applen Health-applikaation kanssa, jos sellaista kaipaa. Ranneke kadottaa usein Bluetooth-yhteyden, mutta sen saa päälle taas manuaalisesti uudelleen yhdistämällä.
Talkband mittaa askelia ja unta, mutta ei tee juuri muuta. Mennyttä ajanjaksoa voi tarkastella jälkikäteen, mutta omia liikuntakertoja ei voi lisätä manuaalisesti tai korjata laitteen tietoja muuten. Jälkimmäinen olisi tärkeää, sillä laite tulkitsi esimerkiksi kahden tunnin pöydän ääressä työskentelyn nukkumiseksi, mikä johti varsin mukaviin unilukemiin päivän päätteeksi.
Setup-opas ja sovellus on kirjoitettu kielellä nimeltä ”Engrish”, mitä on hieman hankala ymmärtää. Huvittavat tekstit lienevät jonkun kiinalaisen käsialaa. Toisinaan kieli ärsyttää, etenkin, kun yrittää ratkoa ongelmia. Toisinaan se on viehättävää – Talkbandin slogan on ”a good partner for your sport” ja se osaa jopa kertoa, montaako riisikulhollista kuluttamasi kalorit vastaavat! Saan vahvistuksen ennakkoluuloilleni, kun syötän tietoni rannekkeeseen: laite on testin ainoa, jonka oletuspaino mieskäyttäjälle on 60 kg.
Johtopäätökset
Talkband B1 on liian erikoinen ja rannekkeen puolesta liian kömpelö. Eikö puheluominaisuutta voisi rakentaa suoraan rannekkeeseen, niin että puhelimeen voisi puhua lenkillä vain kättään nostamalla? Kuulokkeissa tällainen jo onnistuu. Sovellus on heikko eikä tarjoa juuri mitään. Tämä on pelkkä askelmittari, johon on liitetty kummallinen kuuloke, siinä kaikki.
Myös tässä testissä
Sony Smartband Talk SWR30
Päiväkirjan pitoa Sonylla
Sony yrittää olla muutakin kuin askelien, unen ja aktiivisuuden mittari – paino sanalla yrittää.
Samsung Galaxy Gear Fit
Kiiltävä ja kaunis
Samsungin rannekkeessa on näyttö ja hyvältä vaikuttavia ominaisuuksia, jotka eivät mene ihan maaliin asti.
Polar Loop
Muovissa on ytyä
Polarin rannekkeessa on potentiaalia, mutta sen käyttö vaatii kärsivällisyyttä ja taitoa.
Jaybird Reign
Valloittava Jaybird
Jaybirdin jännittävä ranneke on uudenlainen niin hyvässä kuin pahassa.
Jawbone UP 24
Voitokas sovellus
Ominaisuuksiltaan rikas ja sovellukseltaan paras ranneke vie koko testin voiton.
Garmin Vivosmart
Askelmittareista kaunein
Huomaamaton ja tyylikäs kosketusnäyttö ei riitä nostamaan Garmin Vivostartia askelmittareiden luokasta todellisten aktiivisuusrannekkeiden sarjaan.
Fitbit Charge
Oma liikkuminen haltuun applikaatiolla
Ohut ja huomaamaton Fitbit yltää miltei kaikkiin vaatimuksiimme.