Technaxx on onnistunut saamaan hurjasti ominaisuuksia MusicMan Pro BT-X72 -kuulokkeisiinsa. Kotelon kosketusnäytöllä voi ohjata soittoa ja puheluita, valita EQ-asetuksia ja vastamelun tai ympäristöäänet sekä tarkistaa akun varauksen ja kellonajan. Näytöstä löytyy jopa taskulamppu!
Kuulokkeet istuvat hyvin, ja IPX5-suojausluokitus tekee niiden käyttämisestä turvallista sateellakin. Sekä vastamelu että ympäristöäänet toimivat hinnan huomioiden hyvin.
Kosketusnäyttö sen sijaan tottelee vähän hitaasti. Painalluksen pitää olla luja, että näyttö reagoi, mikä on pidemmän päälle aika rasittavaa.
MusicMan Pro BT-X72:n äänenlaatu
Musiikkia kuunnellessa kannattaa EQ-asetuksista valita Rock. Normal-asetukseen verrattuna sen keskirekisteri on runsaampi eikä basso ole yhtä hallitseva. Patricia Barber kuulostaa paremmalta kuin Belkinillä, ja vihdoin kontrabassokin kuulostaa kontrabassolta eikä sähköbassolta. Myös Lady Gaga pääsee selkeämmin esiin, vaikka bassorumpu onkin yhä melko sekavan ja sumuisen oloinen.
Perusasetuksella bassokitara ylikorostuu mutta on silti ontto. Särökitaroista puuttuu keskirekisteri eivätkä ne pääse kunnolla esiin, kun taas bassorumpu on muuhun äänikuvaan verrattuna liikaakin esillä. Rock-asetuksellakin sointi on hieman kesy ja suttuiseen taipuva, mutta silti vaihtoehtojaan parempi.
Miinusta siitä, että enimmäisvolyymi on aika rajallinen. Se on hädin tuskin riittävä, ja tekisi mieli nostaa äänenvoimakkuutta kovemmalle. Vastamelu auttaa tunteeseen hieman, sillä se poistaa tarpeeksi taustahälyä saadakseen useimmissa tapauksissa tavallisen volyymin riittämään.
Yhteenveto
Technaxx MusicMan Pro BT-X72 tekee vaikutuksen tarjoamalla paljon toimintoja niukkaan hintaansa nähden. Kosketusnäyttö on fiksu, kun se toimii, vastamelu on kunnollista ja äänenlaatu on Belkiniä hiukan parempaa. Matala äänenpaine harmittaa, mutta silti: jos kaipaa runsaasti ominaisuuksia eikä halua maksaa niistä liikaa, on Technaxx hyvä vaihtoehto.
Myös tässä testissä
Ankriyul i17
Surkeuden uusi ennätys
Viidentoista euron hintainen Ankriyul i17 on vertailun halvin malli. Se tarjoaa aika lailla hintansa arvoista laatua – eli ei yhtään mitään.
LifeBee BX29
Parempi kuin pahnanpohjimmainen
LifeBeen kuulokkeita markkinoidaan treenikuulokemallina, joissa on mieletön akunkesto ja hintaa vain parikymppiä. Kuulokkeet eivät kuitenkaan kestä hikoilua saati sadetta, ja äänenlaatukin on kamala.
Belkin Soundform Bolt
Turvallinen valinta tunnetulta merkiltä
Belkin todistaa, että alle viidelläkympilläkin voi saada kohtuullista laatua, joskin ilman erityisiä hienouksia.
Creative Zen Air SXFI
Hyvä ääni – näillä vinkeillä
Pienen EQ-säädön jälkeen Creativen kuulokkeet tarjoavat yllättävän hyvää hinta-laatusuhdetta.
EarFun Air Pro 4
Tekninen tyrmäys
EarFunin kuulokkeet ovat täynnä edistyksellisiä ominaisuuksia. Ja mikä parasta, sointi on aivan erinomainen!
Huawei FreeBuds 6i
Premiumia budjettihintaan
Huawein keskihintainen malli tarjoaa ensiluokkaista ääntä budjettihintaan. Ainoa varsinainen heikkous on sovelluksen monimutkainen asennus Androidilla.