Amazonin oma turvatuotemerkki Ring on esiintynyt vuosien varrella testeissämme aina video-ovikelloista valvontakameroihin. Tällä kertaa testaamme ammattimaisemman ja akkukäyttöisen version Stick Up Cam -mallista. Hinta ei ole kovasti perusmallia kalliimpi, joten odotukset ovat korkealla.
Käyttöönotto
Kuten yleensäkin, Ringin käyttöönotto on malliesimerkki käyttäjälähtöisestä asennuksesta. Skannataan QR-koodi ja seurataan ohjeita. Kamera ladataan ennen kokoamista. Kuten monissa Ringin tuotteissa on kamerassa irrotettava akku, mikä on kätevää, jos omistaa useampia tuotteita tai haluaa vaihtaa akun. Akku ladataan mikro-USB:llä, joten lataaminen on hyvin hidasta. Kiinnike on onneksi fiksu, sillä saranan ansiosta kameran voi asettaa hyllylle, seinälle tai kattoon.
Käyttö
Ringin sovellus on selkeä ja intuitiivinen. Toiminnot löytyvät sieltä, mistä olettaisikin. Edistyksellisiäkin ominaisuuksia on, kuten 3D-kuvan tapainen esitys kameran edessä kävelleistä ihmisistä. Eri Ringin tuotteita voi yhdistää keskenään.
Ringin tuotteet muodostavat kuitenkin suljetun järjestelmän, eli ne eivät ole yhteensopivia minkään kilpailevan älykotijärjestelmän kanssa. Videoita voi kuitenkin jakaa yksittäin, toisin kuin aiemmin kritisoitu systeemi, jossa videoita sai jaettua someen tai luotua naapureiden kanssa yhteisen valvontaverkoston. Mikä tietoturvapainajainen, josta on onneksi sittemmin luovuttu.
Videoiden kuvanlaatu
Hyvissä olosuhteissa kuva on selkeä ja yksityiskohtia paljon. Kannattaa kuitenkin huomata, ettei Ring ole siirtynyt 2K-resoluutioon, vaikka testattava kamera onkin olevinaan Pro-malli. Välillä testin aikana kamera ei reagoinut liikkeisiin, jos liikettä ei ollut suoraan kameran edessä. Pimeässäkin kuvanlaatu on oikein hyvä.
Kustannukset
Ilman tilausta saa käyttöönsä vain liikehälytykset, livekuvan ja mahdollisuuden puhua kameran edessä olevalle. Tallennus, kohteiden tunnistus ja muut ominaisuudet ovat lisämaksullisia. Kamera on siis jokseenkin turha, ellei suostu ottamaan tilausta, joka maksaa 4–10 euroa kuussa. Kokonaiskustannukset nousevat siis hankintakustannusta isommaksi ja parin vuoden käyttö tuplaa kameran hinnan.
Yhteenveto
Ringin kamera on testin helpoin asentaa, ja sen kiinnike mahdollistaa monenlaiset asennustavat. Sovellus on todella yksinkertainen ja täynnä edistyksellisiä ominaisuuksia, joista on iloa etenkin useamman Ringin tuotteen omistajalle. Ringin tuotteita ei kuitenkaan voi integroida muihin älykotijärjestelmiin. Videoissa on hyvä kuvanlaatu sekä päivällä että yöllä. Arlon tapaan Ring on kuitenkin melko käyttökelvoton ilman lisämaksullista tilausta.
Ääni & Kuva kiteyttää
Hyvä kiinnike mahdollistaa monentyyppisen asennuksen. Vaihdettava akku. Helppo käyttöönotto ja käyttö. Mainio sovellus. Vaatii maksullisen tilauksen ollakseen oikeasti käyttökelpoinen. Hidas lataus.
Hinta: 200 €
Faktat
- Kamera: 1080p-resoluutio, 155 asteen kuvakulma
- Ääni: Kahdensuuntainen ääni, kaiutin ja mikrofoni
- Pelote: 85 dB sireeni
- Langaton käyttö: Wi-Fi 2,4/5,0 GHz
- Tunnistaa: 3D-liiketunnistin
- Tallennus: Pilvitallennus
- Sääsuojaus: On, toimii -20–48 asteessa
- Akunkesto: 1 kk
- Lataus: Micro-USB
- Tilaus: 180 päivän pilvitallennus ynnä muuta
- Yhteensopivuus: –
- Verkkosivusto: ring.com