Olipa kerran Soundboks, joka loi standardin sille, kuinka kovaa akkukäyttöinen kaiutin voikaan soittaa äänen säröilemättä. Lippulaivamalli on nyt edennyt neljänteen sukupolveensa, ja kyseessä on edelleen fuktionaalisesti muotoiltu, PA-laitetta muistuttava kaiutin. Nurkkia suojaavat silikoniset pallot ja vankat kahvat helpottavat painavan kaiuttimen liikuttelua.
Kaiuttimen saa lukittua teräsvaijerin ja riippulukon ansiosta epäilyttävämpäänkin bileluolaan. Pakkaukseen kuuluu myös maapiikki, joka ruuvataan maahan ja johon kaiuttimen voi kiinnittää. Soundboks tarjoaa jopa repun, jonka avulla kaiuttimen voi siirtää pidemmän matkan paikasta toiseen – renkaita siinä ei ole. Olisi kyllä voinut olla ihan kätevää näin ison kaiuttimen kohdalla.
Kaiuttimen voi asettaa jalustalle PA-laitteen tapaan. Mallissa on vaihdettava akku, ja vaihtoakkuja saa ostettua erikseen, jos 40 (!) tunnin akunkesto ei vaikuta riittävältä.
Diskovaloja tai DJ-toimintoja ei ole, mutta balansoituja XLR-liitäntöjä on tarjolla kitaraa tai miksauspöytää varten. Kaiuttimeen saa yhdistetty viisi lisäkaiutinta, ja kuulokeliitäntäkin löytyy.
Biletunnelma
Kolme 72 watin vahvistinta tuottavat kahta 10-tuumaista bassoelementtiä ja diskanttia varten niin paljon tehoa, että kaiuttimesta irtoaa 126 dB:n äänenpaine. Harva bilekaiutin pääsee näin kovaan volyymiin, ja se ehkä selittää, miksi Soundboksista on tullut niin suosittu juhlakansan keskuudessa.
On harvinaista, että kaiutin soittaa sekä todella lujaa että puhtaasti basson puuroutumatta ja soinnin säröilemättä. Sonyn isoin Tower-kaiutin tarjoaa muhkeampaa bassoa, mutta ei näin tarkkaa ja tiukkaa sointia.
Laulu toistuu lämpimästi ja luonnollisesti, ja kitarat, piano ja rummut sijoittuvat äänikuvaan hyvin. Sointi ei ihan hifiä ole, mutta ehkäpä lähinnä hifiä, mitä tällaisella kaiuttimella on mahdollista saavuttaa. Äänikuva ei ole yhtä värittynyt kuin Sonylla, mutta ei myöskään yhtä erotteleva, avoin tai vivahteikas kuin hifikaiuttimilla. Eikä se ole tarkoituskaan. Tämä kaiutin tekee mitä osaa paremmin kuin useimmat muut. Ehkä bilejippoja sillä on vähemmän hihassaan kuin muilla, mutta ennen kaikkeahan kyse on ihmisten saamisesta tanssilattialle ja hyvälle tuulelle.
Soundboks onnistuu siinä paremmin kuin useimmat. Ylivoimaisen akunkeston ansiosta juhlat voivat jatkua koko viikonlopun – jos vain itse jaksaa niin pitkään.
Ääni & Kuva kiteyttää
Kunnon äänenpaine ja erottuva basso, joka soi puhtaasti myös kovalla volyymilla. Luokkansa paras akunkesto. Vaihdettava akku. Sisääntulot kitaralle ja mikrofonille. Renkaat olisivat olleet hyvä lisä näin painavalle kaiuttimelle. Kolhon näköinen.
Hinta: 1000 €
Faktat
- Tyyppi: Langaton kaiutin
- Langaton käyttö: Bluetooth 5.0
- Liitännät: 2 x XLR, kuulokeliitäntä sisään/ulos
- Elementit: 25 mm diskantti, 2 x 25 cm bassoelementti
- Teho: 3 x 72 W, D-luokan
- Äänenpaine: 126 dB
- Taajuusalue: 40–20 000 Hz
- Akunkesto: 40 h
- Mitat/paino: 66 x 43 x 32 cm/16,1 kg
- Suojausluokitus: IP65 roiskesuojattu
- Erityistä: Soundboks-sovellus, vaihdettava akku
- Verkkosivusto: soundboks.com