Creative Aurvana Ace 2 sisältää jännittävää tekniikkaa, nimittäin MEMS-elementit. En tiedä, mistä lyhenne tulee, mutta silikoniset elementit lupaavat paljastaa musiikista enemmän yksityiskohtia kuin rikospaikkatutkija murhapaikalta. MEMS ei toimi yhtä hyvin bassorekisterissä, joten bassoa varten on omat elementtinsä.
Ace 2 on Creativen kahdesta mallista kalliimpi, ja ero on aptX Lossless -tuessa. Nämä kuulokkeet tarjoavat siis CD-laatuista ääntä Bluetoothilla. Vastamelu on mukautuva, joten kuulokkeet laskevat melutason ja säätävät melunvaimennusta sen mukaan.
Akunkesto on ihan ok: vastamelu päällä 4 tuntia napeista ja 12 tuntia kotelosta. Jos vastamelun ottaa pois päältä, on akunkesto puolet pidempi.
Creative Aurvana Ace 2:n äänenlaatu
Vastamelu toimii hyvin etenkin bassotaajuuksilla. Ympäristöäänet toimivat kuten pitääkin, eli ulkopuoliset äänet tulevat luonnollisen kuuloisina läpi.
Basso on täyteläinen ja syvä ja täyttää äänikuvan peittämättä muita taajuuksia. Varsin vaikuttavaa.
Creative loistaa kuitenkin eniten keskirekisterissä ja diskantissa, mikä voi olla MEMS-elementtien ansiota. Musiikin vivahteet toistuvat tavalla, jota harvoin täyslangattomista kuulee eikä ainakaan tässä hintaluokassa. Laulu on luonnollista ja avointa, ja soittimissa on upeaa ilmavuutta ja erottelevuutta.
Tehdasasetuksilla jään kaipaamaan keskirekisteriin enemmän energiaa. Joten on aika ottaa Creativen sovellus esiin. Taajuuskorjain on aika kömpelö – portaatonta käyrää on tarkoitus siirtää sormella, mikä tekee säätämisestä epätarkkaa. Äänen säätäminen onnistuu kuitenkin hienosti, mikäli vain sorminäppäryys riittää.
Yhteenveto
Jos kaipaa kuulokkeiltaan äänenlaatua, istuvuutta ja tekniikkaa, on Creative Aurvana Ace 2 hyvä vaihtoehto. Tähän hintaan on vaikea löytää parempaa äänenlaatua, ja myös istuvuus on oikein mukava.
Akunkesto voisi olla pari tuntia pidempikin, mutta kaiken kaikkiaan Creative on onnistunut hyvin.
Myös tässä testissä
Sony WF-1000XM5
Loistavaa vastamelua
Sony WF-1000XM5:n vastamelu on edelleen markkinoiden parasta. Mutta kilpailu kovenee koko ajan.
Bose QuietComfort Ultra Earbuds
Kunniakas yritys
Bosen parhaat nappikuulokkeet suoriutuvat varsin kunnollisesti, mutta ääni kaipaisi pientä kohennusta.
Sennheiser Momentum True Wireless 4
Täydelliset täyslangattomat
Kun etsitään luokkansa parasta kokonaispakettia, vie Sennheiser Momentum True Wireless 4 voiton.
Technics EAH-AZ60M2
Erinomaiset nappikuulokkeet
Jos on allerginen soinnin hienosäätämiselle, on Technics EAH-AZ602 oikea valinta – sen äänenlaatu on tehdasasetuksillaan vertailun parasta.
Jabra Elite 10 Gen 2
Mukavinta istuvuutta
Jabran viimeisin ja samalla viimeinen lippulaivamalli soi kirkkaammin kuin useimmat.
Denon PerL Pro
Parhaimmillaan loistava ääni
Denon PerL Pron soinnin voi mukauttaa omaan kuuloon, jolloin kokemus on räätälöidympi.
Philips Fidelio T2
Hyvät toiminnot, mutta ikävä ääni
Philips Fidelio T2 lupaa paljon: design on hienoa ja toimintoja paljon. Äänipuolella olisi kuitenkin parannettavaa.
Huawei FreeBuds Pro 3
Tyylikäs suoritus Huaweilta
Huawei FreeBuds Pro 3 tarjoaa tyylikästä designia, hyvää ääntä ja paljon toimintoja.