”How can I save my little boy / From Oppenheimer’s deadly toy?” lauloi Sting Russians-kappaleellaan 1985. On mahdotonta erottaa ydin- ja vetypommien kaltaisia massatuhoaseita dystooppisista tarinoista maailmanlopusta, ydintalvesta ja ihmiskunnan lopusta. Eikä niin tee Christopher Nolankaan elokuvassaan Manhattan Projectin vetäjästä ja atomipommin keksijästä: Robert Oppenheimerista, jota esittää Cillian Murphy elämänsä parhaassa roolisuorituksessaan.

Uran alkuajoista lähtien kaikille oli selvää, että Oppenheimer oli nerokas tiedemies. Häntä ihailivat niin Einstein kuin Niels Bohr (Kenneth Branagh).

Vasemmistolaisista taipumuksistaan huolimatta Oppenheimeria pidettiin itsestään selvänä valintana Manhattan Projectin johtoon. Mutta se, mikä jälkikäteen näyttää selvältä, ei ollut yhtä selvää aikana, jolloin kommunisteja kammottiin. Nolanin elokuva kertookin jokseenkin yllättävästi nimenomaan tästä poliittisesta jännitteestä.

Jos siis kuvitteli elokuvan kertovan lähinnä Manhattan Projectista ja atomipommin kehittelystä, on väärässä. Teos pyrkii kuvaamaan Oppenheimerin henkilönä, kertomaan hänen arvoistaan ja ajatuksistaan – joista historiantutkijat ovat erimielisiä – sekä hänen aikalaisistaan ja heidän vaikutuksestaan hänen maineeseensa. Elokuva kysyy: millainen mies atomipommin takana oikein oli?

Elokuva onnistuu myös esittämään vastauksen tähän. Vastaus tuntuu uskottavalta, sillä se pohjautuu elokuvan tavoin Martin Sherwinin ja Kai Birdin kirjoittamaan elämäkertaan American Prometheus: The Triumph and Tragedy of J. Robert Oppenheimer. Oppenheimer kuvataan modernina Prometheuksena, joka varastaa jumalilta tulen ja saa siitä rangaistuksen.

Nolanin hienoimpiin saavutuksiin kuuluva Oppenheimer saa katsojan tuntemaan historian sykkeen. Sitä korostaa ruotsalaisen Ludwig Göranssonin musiikki, jonka väkevyys saa avainkohtaukset heräämään eloon. Uskomattoman vaikuttavaa – ja osaltaan syynä elokuvan täyteen 6:een tähteen.